Profeetta Hoosean merkittävä ilmoitus "kolmannesta päivästä"
Sivu 1/2
Esipuhe: Profeetta Hoosea ilmoitti hyvin tärkeän seikan seurakuntakauden kestosta ja Israelin kansan tulevasta lunastuksesta. Tässä linkissäkin sivutaan asiaa. Mainitussa linkissä tarkastellaan erityisesti Hoosean "kahta päivää" eli seurakuntakauden pituutta ja sen loppumisen laskelmaa ja ajankohtaa. Tässä kirjoituksessa on määrä tarkastella samassa Hoosean kohdan yhteydessä mainittua "kolmatta päivää". Lainatkaamme profeettaa ko. kohdasta:
Hoosea 5: 14 Sillä minä olen Efraimille kuin leijona, Juudan heimolle kuin nuori jalopeura: minä, minä raatelen, menen ja kannan pois, eikä pelastajaa ole. 15 Minä menen takaisin paikoilleni, (toukokuun 15. AD 33) kunnes he ovat syystänsä kärsineet ja etsivät minun kasvojani: ahdistuksessansa he minua etsivät.
6: 1 Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. 2 Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä hän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. 3 Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan.
************************************
Lyhyt selostus edelläoleviin jakeisiin: Tulkintamme mukaan Hoosea 5:15 tarkoittaa Jeesuksen, Israelin Messiaan sanoja kansalleen, kun Israel ei uskonut Häneen Messiaanaan, eikä tehnyt parannusta. Hän ei palaa heille, ennenkuin ahdistuksessa tehdyn parannuksen jälkeen. Samansuuntainen sanonta löytyy myös evankeliumeista:
Mt 23:37 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. 38 Katso, ‘teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi’. (Hoosea sanoi: Hän on raadellut meitä...) 39 Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennenkuin sanotte: ‘Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen’."
Hoosea 6:ssa profeetta kertoo, että Israel todella
menee
itseensä ja tekee parannuksen. Tämä ei ole
vielä toteutunut,
mutta toteutuu yhtä varmasti kuin aurinko huomenna nousee. Jae
2
sanoo tästä : 2 Hän tekee
meidät eläviksi kahden päivän
kuluttua, kolmantena päivänä
hän meidät herättää, ja me
saamme elää hänen
edessänsä.
Kaksi päivää kuluu. Tarkoitetaan 2000
vuotta, sillä Pietari
sanoo: 2Piet. 3:8 Mutta tämä yksi
älköön olko teiltä,
rakkaani, salassa, että "yksi päivä on
Herran edessä
niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi
päivä".
|
------ > Sivulle 2