8.3.2017 / Kuningatar Ester, Purimin sankaritar  
 
 
 
 
 
Shalom,
 
 
Tänään 8.3. on kansainvälinen naistenpäivä ja naisia muistetaan ja muistellaan monin tavoin. Tuodaan myös esiin kärsivien ja alistettujen tyttöjen ja naisten asemaa eri puolilla maailmaa. On siis hyvä ajankohta kertoa eräästä nuoresta naisesta, joka valitsi rohkeuden vakavana aikana, jolloin tuho uhkasi mahtavan Persian juutalaisia ja pelasti näin kansansa.
14. ja 15. Adar-kuuta (11.-13.3.2017) vietetään juutalaisessa maailmassa Purim-juhlaa. Tästä juhlasta kertoo Esterin kirja Raamatussa. Ainoa kirja, jossa ei ole kertaakaan suoraan mainittu Jumalan nimeä (kätkettynä kyllä; pelastus, joka viittaa Jeshuaan), vaikkakin Jumalan ihmeellinen suunnitelma ja Hänen tuomansa pelastus kulkee koko Esterin kertomuksen halki. Tuossa kirjassa ensimmäisen kerran puhutaan 'juutalaisista'. 
 
Purim on yksi Raamatun iloisista juhlista, jolloin on lupa viettää karnevaalia värikkäisiin ja hauskoihin asuihin pukeutuneina. Israelissa kaduilla ja kodeissa vilisee kuningatar Estereitä ja Mordokaita, mutta myös muita hahmoja. Syödään herkkuja ja napostellaan Haamaninkorvia (Hamantaschen) - kolmionmuotoisia täytettyjä leivonnaisia. Näiden syömisellä muistutetaan JHVH:n käskystä tuhota Israelin arkkiviholliset amalekilaiset, joiden jälkeläinen kertomuksen paha mies, Haaman, myös oli.

 
  

Purimiin liittyy kolme velvoitetta, mitzvaa: antaa ainakin kaksi ruokalahjaa ainakin yhdelle henkilölle, antaa lahjoja köyhille sekä järjestää/syödä juhla-ateria. Yksi mitzva vielä: juoda punaviiniä. Tällä muistellaan Persian kuningas Ahasveroksen kuusi kuukautta kestäneitä pitoja kuin myös Esterin yksityisiä kutsuja Ahasveroksen ja Haamanin kanssa, joissa tarjottiin viiniä. (Valitettavasti monet seuraavat liikaakin Ahasveroksen mallia.)  
Eli juhlitaan idealla: He yrittivät tappaa meidät, eivät onnistuneet, - nyt juhlitaan!

http://youtu.be/aqt-WpIao3g  המן הרשע | קינדרלעך haman harasha kinderlac
 
Purim-juhlassa muistellaan synagogissa kuningatar Esteriä, Mordokaita ja pahaa Haamania, jonka nimi kun mainitaan, kaikki alkavat mekastaa ja huutaa. Lapset ovat innoissaan, kun saa kerrankin synagogassa pitää meteliä. Esterin kirja (Mega Ester) luetaan Purim-juhlan aikana kahdesti, aamulla ja illalla.

 
Esterin kirjaa pidetään yhden kirjan päähenkilön Mordokain kirjoittamana ja on niitäkin, jotka sanovat Esterin kirjoittaneen sen. Esteriä pidetään juutalaisuudessa yhtenä maailman neljästä kauneimmasta naisesta ja yhtenä seitsemästä naispuolisesta profeetasta. Esterin kirja poikkeaa muista Raamatun kirjoista ja tapahtumien liittäminen historiaan herättää joitain kysymyksiä.
Esterin kirja on kuitenkin etenkin diasporassa eläville juutalaisille tärkeä antisemitismistä kertova kirja, ihmeellisen pelastuksen kirja, sadunomaista Persian kuningaskunnan loistoa kuvaava kirja ja myös Esterin, Persian kuninkaan valitseman kauniin juutalaistytön, edustaman rohkeuden, rehellisyyden, nöyryyden ja lojaalisuuden kirja. Nämä ominaisuudet ovat tärkeitä meille kaikille, jotka kuulumme Jumalan perheväkeen. Ester ei myöskään ollut ahne kalleuksien perään, mikä yhdessä Esterin kauneuden ja luonteen viehätysvoiman kanssa sai kuningas Ahasveroksen valitsemaan juuri Esterin. Haaman oli Esterin vastakohta; hän oli ahne, vallanhaluinen ja kiero valehtelija, joka kantoi myös verenperintönään vihaa israelilaisia kohtaan.

Kirja kertoo uskosta Jumalaan ja Jumalan uskollisuudesta kansaansa kohtaan. JHVH varjelee kansaansa ja kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Esterin kirja puhuttelee näin kaikkia Jumalan omia. Kaikki tosissaan Jeshuaa seuraavat, ovat jossakin muodossa saaneet vainoa osakseen ja kokeneet kuten juutalaiset, että Jumalan kansa on aina vähemmistönä maailmassa.

2. Tim. 3 jakeet ovat tänä päivänä erityisen puhuttelevia:
 
Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. 
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, 
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, 
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; 
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta. 

12. Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Jeshuassa Messiaassa, joutuvat vainottaviksi.
 
http://youtu.be/UG7UeaKE_dc Purim Animated Pieni animaatiovideo - Esterin kirjan Purim-kertomus

Esterin kirja vie meidät 400-luvun sen ajan mahtavimman kuninkaan Ahasveroksen, Persian kuninkaan, hoviin. Ahasveros on tunnistettu historian kuningas XerxekseksiTuon muinaisen suurvallan alue ulottui Intiasta Etiopiaan. Vain kreikkalaiset olivat pystyneet vastustamaan persialaisten vallan laajentumista. Tämän suuren valtakunnan eri puolilla oli juutalaisasutuksia; niitä juutalaisia, jotka eivät olleet palanneet Babylonian vankeudesta takaisin omaan maahansa.


  

Babylonian vankeus (Baabelin vankeus) oli juutalaisten maanpakolaisuus Babyloniassa Kaksoisvirranmaassa Mesopotamiassa. Se tapahtui kolmessa aallossa alkaen jo v. 597 eKr., jolloin Babylonian kuningas Nebukadressar II ensimmäisen kerran valloitti Jerusalemin, ja päättyi Persian kuninkaan Koores II Suuren valloitettua Babylonian vuonna 539 eKr. Hän myönsi juutalaisille oikeuden palata Juudaan v.538 eKr. Samalla hän antoi heille luvan rakentaa myös Jerusalemin temppeli uudestaan, mutta se saatiin rakennetuksi vasta Dareioksen hallitsijakaudella. Rakennustyöt alkoivat v. 516 eKr. 

Jeremia profetoi pakkosiirtolaisuuden kestävän 70 vuotta (Jer. 25:11-12, 29:10). Myös Daniel puhuu 70 vuodesta."... koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta"? (Jer. 25:11) Nuo 70 vuotta liittyvät Babylonian valta-aikaan, joka alkoi v. 607/605 ja päättyi v. 539/538, ja joka voitaneen katsoa myös pakkosiirtolaisuuden ajaksi, vaikka suurin osa juutalaisista ei ollut Babyloniassa koko aikaa. 

Akhaimenidien hallitsema Persia

Jos teemme pienen historiakatsauksen ja sijoitamme Esterin kirjan henkilöitä raamatun ja historian kartalle. Aloitamme kuningas Ahasveroksesta - kuka hän oli? 

Ahasveros oli historian tuntema kuningas Xerxes I, joka kuului Akhaimenidien sukuun, joka hallitsi antiikin Persiaa vuosina 550 – 330 eKrAssyrialaiset käyttivät indoiranilaisesta viholliskansastaan nimeä Parsua, josta nimi Persia. 

Danielin kirjan petogalleriassa Meedo-Persia on karhu, Babylonia leijona ja Kreikka pantteri. Viimeinen peto, jolla 10 sarvea on Rooma.

Joitakin Persian Akhaimenidien suvun merkittävimpiä hallitsijoita: 

Kantaisä oli Akhaimenes (600-luku eKr.). Akhaimenidien valtakunta alkoi syntyä, kun Teispes, Akhaimenesin poika, kaappasi kaupungin elamilaisilta Etelä-Iranissa. 

Kyyros II Suuri (Koores) (hallitsi 550–530 eKr.) oli ensimmäinen itsenäinen Persian kuningas. Hän valtasi Meedian, Lyydian ja Babylonian.  

Antoi määräyksen juutalaisten kotimaahan paluusta. (Esra 1:1-7)

Kooreksen, Persian kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena herätti JHVH, että täyttyisi JHVH:n sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, Kooreksen, Persian kuninkaan, hengen, niin että tämä koko valtakunnassansa kuulutti ja myös käskykirjassa julistutti näin:
2 Näin sanoo Koores, Persian kuningas: Kaikki maan valtakunnat on JHVH, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa itsellensä temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa.
3 Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon hänen Jumalansa, ja hän menköön Jerusalemiin, joka on Juudassa, rakentamaan JHVH:n, Israelin Jumalan, temppeliä. Hän on se Jumala, joka asuu Jerusalemissa.
4 Kuka vain on jäljellä, se saakoon, missä asuukin muukalaisena, paikkakuntansa miehiltä kannatukseksi hopeata ja kultaa, tavaraa ja karjaa ynnä vapaaehtoisia lahjoja Jumalan temppelin rakentamiseksi Jerusalemiin.
5 Silloin nousivat Juudan ja Benjaminin perhekunta-päämiehet sekä papit ja leeviläiset, kaikki, joiden hengen Jumala herätti menemään ja rakentamaan JHVH:n temppeliä Jerusalemiin.
6 Ja kaikki, jotka asuivat heidän ympärillään, avustivat heitä hopeakaluilla, kullalla, tavaralla, karjalla ja kalleuksilla kaiken sen lisäksi, mitä annettiin vapaaehtoisina lahjoina.
7 Ja kuningas Koores tuotatti esiin JHVH:n temppelin kalut, jotka Nebukadnessar oli vienyt pois Jerusalemista ja pannut oman jumalansa temppeliin.

Dareios I (Daarejaves) (521–486 eKr.) hyökkäsi Kreikkaan, mutta kreikkalaiset torjuivat hyökkäyksen Marathonin taistelussa (marathonin juoksumatkan pituus juostiin taistelun päätteeksi, mistä lajin nimi.)  Hän rakennutti Persepoliin pääkaupungikseen ja loi satraappijärjestelmän, jossa maa jaettiin hallinnollisiin piireihin. (Näistä kerrotaan Esterinkin kirjassa) 

Jerusalemin temppeli valmistui. (Esra 6:15-18)

15 Tämä temppeli valmistui adar-kuun kolmanneksi päiväksi, nimittäin kuningas Daarejaveksen kuudentena hallitusvuotena.
16 Silloin israelilaiset, papit ja leeviläiset ja muut pakkosiirtolaiset, viettivät Jumalan temppelin vihkiäisiä iloiten
17 ja uhrasivat Jumalan temppelin vihkiäisissä sata härkää, kaksisataa oinasta ja neljäsataa karitsaa sekä syntiuhriksi koko Israelin puolesta kaksitoista kaurista, Israelin sukukuntien luvun mukaan.
18 Ja he asettivat papit ryhmittäin ja leeviläiset osastoittain Jumalan palvelukseen Jerusalemissa, niinkuin on kirjoitettuna Mooseksen kirjassa.

Xerxes I (Ahasveros), Dareioksen poika, (486–465 eKr.) eteni myös sotajoukkoineen Kreikkaan, ja hän voitti Thermopylain taistelun, mutta kreikkalaiset voittivat Salamiin meritaistelun. Persialaiset kärsivät tappion myös Plataian taistelussa. Persia oli tästä huolimatta antiikin laajin suurvalta. 

Esterin kirjan tapahtumien ajankohta ja Xerxes I oli Esterin puoliso.

Artaxerxes I (Artahsasta), Xerxeen poika, (464–424 eKr.) Seder Olamin mukaan Artaxerxesin yksi vaimo saattoi olla Esterin tytär. 

antoi lähtöluvan Esralle vuonna 457 eKr. Esra sai luvan viedä kultaa ja hopeaa Jerusalemin uudelleenrakentamiseen. (Esra 7:12-16, 27-28)

12 Artahsasta, kuningasten kuningas, pappi Esralle, taivaan Jumalan lain tuntijalle, ja niin edespäin.
13 Minä annan käskyn, että minun valtakunnassani jokainen Israelin kansan jäsen ja sen papit ja leeviläiset, jotka ovat halukkaat lähtemään Jerusalemiin, lähtekööt sinun kanssasi,
14 koska kuningas ja hänen seitsemän neuvonantajaansa ovat lähettäneet sinut tarkastamaan, ovatko olot Juudassa ja Jerusalemissa sinun Jumalasi lain mukaiset, joka on sinun kädessäsi,
15 ja viemään sinne hopean ja kullan, minkä kuningas ja hänen neuvonantajansa ovat antaneet vapaaehtoisena lahjana Israelin Jumalalle, jonka asumus on Jerusalemissa,
16 ja myös kaiken hopean ja kullan, minkä saat koko Baabelin maakunnasta, sekä ne vapaaehtoiset lahjat, jotka kansa ja papit antavat Jumalansa temppeliin Jerusalemiin....jae 26.

Esran vastaus:

27 Kiitetty olkoon JHVH, meidän isiemme Jumala, joka on pannut kuninkaan sydämeen, että hänen on kaunistettava JHVH:n temppeliä Jerusalemissa
28 ja joka on suonut minun saavuttaa kuninkaan, hänen neuvonantajainsa ja kaikkien kuninkaan mahtavain ruhtinasten suosion. Ja minä rohkaisin mieleni, koska JHVH:n, minun Jumalani, käsi oli minun päälläni, ja minä kokosin Israelista päämiehiä lähtemään kanssani.

Dareios III:n, (336–330 eKr.) kukisti Makedonian kuningas Aleksanteri Suuri, jonka jälkeen Persiaa hallitsi seleukidien hallitsijasuku. Hellenismi levisi valloitusten myötä; Hanukasta tuttua historiaa. Pantteripeto hallitsi.

Akhaimenidien Persia oli suurin valtakunta, joka siihen mennessä oli ollut olemassa. Mahtavimmillaan siihen kuului koko Lähi-itä Vähästä-Aasiasta IntiaanPersia oli suvaitsevainen valloittaja, joka ei yleensä tuhonnut valloittamiensa maiden kulttuureja eikä tuntenut ihmisuhreja. Persian pääuskonto oli tuolloin zarathustralaisuus. 

Esran kirja on kirjoitettu n. 457–444 eKr. Esran kirja jatkuu siitä, mihin Aikakirjat päättyvät eli Kyyros II Suuren määräykseen juutalaisten kotimaahan paluusta. Esran kirjan luvut 1–6 kertovat ensimmäisten pakko­siirtolaisten paluusta Babyloniasta Juudeaan ja luvut 7–10 toisesta paluusta, jossa myös Esra itse oli mukana. Esran kirja kuvaa temppelin uudelleenrakentamista.

Esran kirjan mukaan kuningas Artahsastan (Artaxerxes), joka oli Ahasveroksen (Xerxes I) poika, antoi lähtöluvan Esralle vuonna 457 eKrEsra sai luvan viedä kultaa ja hopeaa Jerusalemin uudelleenrakentamiseen. Esran mukana lähti vajaat kaksikymmentätuhatta juutalaista. Mordekailla ja Esterillä on oma hautamuistomerkki Iranissa. 

Purim v. 2017

Esterin kirja on taas ajankohtainen: 'Kalastajien aika' on päättymässä ja 'metsästäjien aika' alkamassa. 

Esterin kirja kertoo niistä juutalaisista, jotka eivät palanneet takaisin omaan maahansa. Vain pieni vanhurskas joukko kaipasi Jerusalemia, vajaa 50 000 palasi. Suurin osa juutalaisista jäi Babyloniaan: Se oli mahtava suurvalta upeine rakennuksineen, katuineen, palatseineen ja patsaineen. Siellä sijaitsivat myös maailmankuulut riippuvat puutarhat, (nimetty maailman antiikinajan seitsemän ihmeen joukkoon), jotka Kuningas Nebukadnessar II oli rakentanut vuoristoisesta Meediasta kotoisin olevalle vaimolleen noin vuonna 580 eKr. Puutarhat olivat ihmisvoimin rakennettuja vuoria, jotka kaukaa katsottuna näyttivät roikkuvan ilmassa. Koska Babylonia oli tasaista, kuningas rakensi vuoren ja upeat riippuvat puutarhat vuoren rinteille, että vaimo tuntisi olonsa kotoisaksi.

Esterin kirjan tapahtumat ovat varoittavana esimerkkinä myös tämän päivän juutalaisille Euroopassa, Amerikoissa, Ukrainassa, Venäjällä... Materialismi ja mukavuudenhalu sitovat ja houkuttavat suurta osaa tämän ajan länsimaiden juutalaisista kuten muinoin Babyloniassa. On tapahtunut myös assimiloitumista eri maiden tapoihin ja hengellistä vieraantumista eikä muutto Israeliin isien maahan ole niin houkuttelevaa. Muinoin Jerusalemin temppeli oli raunioina; kaikki piti jälleenrakentaa. Sama nytkin; asuntoja on rakennettava, puita istutettava...ja kolmatta temppeliä suunnitellaan rakennettavaksi. Jopa uutta Kooresta peräänkuulutetaan ja USA:n uudelle presidentille Donald Trumpille on jo ehdotettukin tätä roolia.

Samaan aikaan Ukrainassa metsästäjät ovat jo liikkeellä ja Euroopan monissa maissa myöskin. Islaminuskoiset jihadistit mellastavat Euroopassa, etenkin Ranskassa ja Ruotsissa. Iran on Israelin uhka nro yksi. 80% Israelia kohtaavasta uhasta tulee Iranin taholta, sanoo pääministeri Benyamin Netanyahuhttp://www.timesofisrael.com/netanyahu-80-of-security-threats-against-israel-emanate-from-iran/

Nykyinen Iran on muinaisen Persian alueella, jossa sijaitsi Suusanin palatsi ja Esterin kirjan tapahtumien näyttämö. Persian hallitsijat siunasivat juutalaisia ja auttoivat runsain lahjoin palaamaan kotiin ja rakentamaan taas temppelin. Nyt, kuten Haamanin päivinä, suuri uhka Israelin olemassaololle tulee taas Persiasta (Iran). Daniel taisteli Persian enkeliruhtinasta vastaan rukouksin ja paastoin 21 vuorokautta ja lopulta tuli voitto ja vastaus kansan vapautumiseksi 70 vuoden pakkosiirtolaisuudesta. Daniel sai myös profetian 70 vuosiviikosta, jotka on säädetty juutalaisille. Tästähän on enää yksi vuosiviikko toteutumatta, ns. Jaakobin ahdistus, joka on 7 vuoden ahdistuksen aika ja edeltää Jeshuan tuloa hallitsemaan maan päälle Kuningaskunnassaan.

Esterin kirjan sanoma 

Kaikki alkaa Suusanin palatsin puutarhasta, suureellisista kuninkaallisista juhlista, jotka kestivät 180 päivääKuningatar Vasti kieltäytyi näyttämästä kauneuttaan kaikkien kansojen ruhtinaille, (jotka jo 7 päivää olivat juhlineet ja ilmeisesti olivat juopuneita), jolloin hallitsija suuttui ja erosi kuningattaresta. Itse asiassa kuningatar oli moraalisempi, vaikkakaan ei tällä kertaa alamainen hallitsijalle ja kuningas tässä holtiton. Tämä ero kuitenkin koitui juutalaisten pelastukseksi.

Uuden kuningattaren löytymiseksi julistettiin kauneuskilpailut. (Esterin kirjasta varmaankin on saanut aineksia useat sadut.) Kuningasta eniten miellyttävä nuori nainen valittaisiin uudeksi kuningattareksi. 
Juutalainen Mordokai, benjaminilainen kuten Esterkin, "oli viety Jerusalemista pakkosiirtolaisuuteen niiden pakkosiirtolaisten joukossa, jotka vietiin samalla kuin Jekonja, Juudan kuningas, jonka Nebukadnessar, Baabelin kuningas, vei pakkosiirtolaisuuteen."

"Mordokai oli setänsä tyttären (eli serkkunsa) Hadassan, se on Esterin, kasvatusisä, sillä tämä oli isätön ja äiditön. Tyttö oli vartaloltaan kaunis ja näöltään ihana" (Est 2:7

 https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSe6RcWyL7cytZZb-eitpoKyll-ieE0q5Fr7kit4mpjE-9Li05H

Ester osallistui kilpailuun ja häneen ihastuivat kaikki, jotka hänet näkivät. Ja niin "Ester tuli kuninkaalle kaikkia muita naisia rakkaammaksi ja sai hänen edessään armon ja suosion ennen kaikkia muita neitsyitä, niin että tämä pani kuninkaallisen kruunun hänen päähänsä."  (Est 2:17)

 https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcRO65nOIQIwBtDBMvXGr_Ro6-KijvmP6rUd4nwJ8wQmBA11yF98Lg https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcT1Yrx2gj-5E0_NkJJr5mmdsg50Iz78jayNaT0kqpMSQ1ISgCK0      

Juutalainen Ester siis voitti kuninkaalliset kauneuskilpailut, mutta hän ei ilmaissut syntyperäänsä. Samaan aikaan Mordokai, jolla oli merkittävä asema kuninkaan hovissa, paljastaa kuningasta vastaan suunnatun salaliiton. Tämä merkittiin kuninkaan aikakirjoihin.  

Haaman astuu nyt esiin. Haaman oli amalekilainen, Israelin periviholliskansaan kuuluva. (4 Moos 24:7,20; 2 Moos 17:16). Kuningas Saulin oli määrä tappaa kaikki amalekilaiset, mutta hän ei totellut Jumalan käskyä, vaan säästi Agagin, amalekilaisten kuninkaan hengen, ja juuri tämän jälkeläinen oli Haaman. Saul oli benjaminilainen, samoin Mordokai ja taas kerran olivat 'Benjamin' ja 'Amalek' vastakkain.

Kuningas ylensi Haamanin lähimmäksi neuvonantajakseen, jonka edessä kaikkien hovissa palvelevien oli heittäydyttävä maahan. Mordokai kuitenkin kieltäytyi Jumalaa pelkäävänä juutalaisena kumartumasta Haamanin edessä.

Haaman raivostui ja halusi nyt tuhota kaikki juutalaiset. Hän sai kuninkaan allekirjoittamaan lain, jossa määrätään kaikki valtakunnan juutalaiset tuhottavaksi: ”oli hävitettävä, tapettava ja tuhottava kaikki juutalaiset, nuoret ja vanhat, lapset ja vaimot, samana päivänä, kahdennentoista kuun, se on adar-kuun, kolmantenatoista päivänä, (Oli heitetty arpaa - puurimia- tuhoamispäivän määräämiseksi.)  ja että oli ryöstettävä, mitä heiltä oli saatavana saalista”  Juutalaiset joutuivat suureen ahdinkoon.

Mordokai tiesi, että nyt oli Esterin astuttava esiin. Ester koki itsensä epävarmaksi ja pelokkaaksi, mutta Mordokain sanojen jälkeen hän sai voiman tehdä päätös: (Mordokain rooli tässä oli kasvattaa Ester kypsyyteen. Hän ohjasi, opetti ja johdatti, koska puhua ja koska olla hiljaa. Mordokain rooli näin onkin sama Esterille kuin Pyhän Hengen Jeshuan morsiamelle. Pyhä Henki meissä tekee työtään, jonka on aloittanut, uskollisesti, ettei meissä olisi "tahraa, ei ryppyä")   

" Älä luulekaan, että sinä, kun olet kuninkaan linnassa, yksin kaikista juutalaisista pelastut. Jos sinä tänä aikana olet vaiti, tulee apu ja pelastus juutalaisille muualta, mutta sinä ja sinun isäsi perhe tuhoudutte. Kuka tietää, etkö sinä juuri tällaista aikaa varten ole päässyt kuninkaalliseen arvoon?" (Est 4:13-14)

  

Ester kuulutti kolmen päivän kokopaaston ilman ruokaa ja juomaa ja paastosi itsekin palvelijattariensa kanssa. Sitten jännittävin osio: Ester meni henkensä kaupalla kutsumatta kuninkaan eteen palatsin sisäpihaan ja näin uhmasi lain vaatimaa kuolemanrangaistusta. Ester sai kuninkaan silmissä armon ja kuningas osoitti Esteriä kädessään olevalla valtikalla. Tilanne muuttui yllättäen.                                                      

Kuningas ei saanut Esterin käynnin jälkeisenä yönä unta. Hänelle luettiin muistiinpanoista Mordokain paljastamasta salaliitosta. Aamulla Haaman tuli kuninkaan luo. Kuningas kysyi häneltä, millaisen kunnianosoituksen kuninkaan tuli suoda miehelle, jota hän halusi palkita. Haaman antoi neuvon, jonka luuli tekevän hänet vielä mahtavammaksi. Mutta hän joutuikin nöyryytettynä korottamaan vihaamansa juutalaisen Mordokain.

Seuraavana päivänä Ester paljasti kuninkaalle olevansa juutalainen ja samalla kertoi Haamanin suunnitelleen juutalaisten tuhoamista: "Se vastustaja ja vihamies on tuo paha Haaman." (Est 7:6). Haamanin kohtalo oli sinetöity. Hänet hirtettiin ja Mordokai korotettiin. 

Juutalaiset saivat oikeuden puolustautua ja Jumalan kansa säilyi.

 Est 9:20-26

Ja Mordokai pani kirjaan nämä tapaukset. Ja hän lähetti kirjeet kaikille juutalaisille kuningas Ahasveroksen kaikkiin maakuntiin, lähellä ja kaukana oleville,
21 säätäen heille, että heidän oli vietettävä adar-kuun neljättätoista päivää ja saman kuun viidettätoista päivää joka vuosi,
22 koska juutalaiset niinä päivinä olivat päässeet rauhaan vihollisistansa ja heille siinä kuussa murhe oli kääntynyt iloksi ja suru juhlaksi - että heidän oli vietettävä ne päivät pito- ja ilopäivinä ja lähetettävä toisilleen maistiaisia ja köyhille lahjoja.
23 Ja juutalaiset ottivat pysyväksi tavaksi, mitä jo olivat alkaneet tehdä ja mitä Mordokai oli heille kirjoittanut.

24 Koska agagilainen Haaman, Hammedatan poika, kaikkien juutalaisten vastustaja, oli punonut juonen juutalaisia vastaan tuhotakseen heidät ja oli heittänyt puur'in, se on arvan, hävittääkseen ja tuhotakseen heidät,
25 ja koska sen tultua kuninkaan tietoon tämä oli kirjeellisesti määrännyt, että Haamanin pahan juonen, jonka hän oli punonut juutalaisia vastaan, tuli kääntyä hänen omaan päähänsä ja että hänet ja hänen poikansa oli ripustettava hirsipuuhun,
26 sentähden antoivat he näille päiville nimeksi puurim, puur-sanan mukaan. 
 

Haamania on rinnastettu myös Hitleriin. He molemmat edustavat antisemitismin äärimmäistä julmuutta ja heillä molemmilla oli tavoitteena juutalaisen kansan täydellinen tuhoaminen. Haamanin 10 poikaa hirtettiin ja samoin Nürnbergin oikeudenkäynnissä toisen maailmansodan jälkeen v. 1946 Hitlerin ylimmän johdon 10 miestä tuomittiin hirttämällä. Molemmissa tapahtumissa alkoi voimakas muutos: Persiassa juutalaiset pääsivät suosioon ja Holokaustin kauhujen jälkeen syntyi tuskien kautta Israelin valtio ja suuri muuttovirta maahan alkoi.

Amalek oli Eesaun jälkeläinen ja kantaa samaa vihaa kuin Eesau Jaakobia kohtaan - Obadja 8-10: Totisesti, sinä päivänä, sanoo Herra, minä lopetan viisaat Edomista ja taidon Eesaun vuorelta. 9 Ja sinun sankarisi, Teeman, kauhistuvat, niin että viimeinenkin mies häviää Eesaun vuorelta murhatöitten tähden. 10 Väkivallan tähden veljeäsi Jaakobia kohtaan peittää sinut häpeä, ja sinut hävitetään ikiajoiksi.

Tämä Amalekin viha näkyy Israelin vihollisissa, jotka on lueteltu Psalmissa 83. On vain ajan kysymys, koska tuon Psalmin kuvaava sotatila syttyy.

Ester - Hadassa


Esterin kirja tuntuu olevan täynnä "sattumia", jotka johdattelevat kansan pelastukseen: Kuningatar Vastin kieltäytyminen, ero, Ester valitaan kuningattareksi, kuningas ei saa unta; lukee Mordokaista, valtikka ojennetaan Esteriä kohti, armo ja suosio...JHVH:n kansaansa ohjaava käsi on koko ajan taustalla. 
 
Esterin kirjan sivujuonne on - "Kätketty, piilossa". Nimi Ester hepreaksi tarkoittaa juuri "Kätketty". Persian kielellä se tarkoittaa "tähti". Esterin oikea nimi oli "Hadassa", joka tarkoittaa "myrtti". Myrttiin sisältyy kärsimys, nöyryys - kaikkea,minkä läpi Ester kulki. Esterin todellinen identiteetti juutalaisena oli kätkettynä. Häneen liittyi samaistuminen oman kansansa kärsimykseen. (Tästä kätkeytymisestä on tullut myös naamioitumisen ajatus Purim-juhlaan.)

 https://encrypted-tbn2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQ933TwrWvm59MCrRxM2f5LbdFMQcua7l_8wUT2RVnp8RpmRnZV
 
Heprealainen nimi Esterin kirjalle on siis Megila Ester - "Kätketyn, piiloitetun käärö". Jumala on "piilossa" Esterin kirjassa; on kuin kätkenyt kasvonsa. Esterin kirjaa on verrattu myös usein Korkeaan veisuun, (Shir haShirim), sen morsiussymboliikan takia.     

 
http://youtu.be/A9HbULd67sE Raise Your Mask Purim - The Fountainheads
 
Ester on myös ollut Jeshuan "morsiamen" esikuva. Morsian on kätkettynä muiden neitsyiden joukossa, mutta valittu. Hän on kulkenut usein kärsien nöyränä ja ottanut ristinsä, ollut kuuliainen, lojaali ja kun on aika - rohkea.

  https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcTgj6079uVPuuAYv278svqQKh1XVimKhiQyL0JLOM_h8On4Hfn1 https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSC0CJJRkcMLLDV0E4xPOeeJlR6Y54WMGDaa3BwUxpfJmfJ9_3S         
 
1. Ester ei itse pyrkinyt kuningatarehdokkaiden joukkoon: hänet valittiin, kuten meidätkin (Näin Ester on myös kuin Joosef, joka pelasti kansansa ahdingon aikana ja oli myös vieraassa puvussa, identiteetti.kätkettynä.)
 
Joh 15:16 "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi."
 
2. Oli vaimojen vartijan, Heeganin suosiossa: Sai mielisuosion. Mekin; Jeshuan veren kautta, uudestisyntymisessä. 
 
Esteriä kaunistettiin 12 kk. "Kuusi kuukautta mirhaöljyllä (mirhaa käytettiin haavoihin ja on myös itsensä uhraamisen symboli), toiset kuusi kuukautta hajuaineilla (Hengen hedelmät, joita symbolisoivat eri hajuaineet myös Laulujen Laulussa) sekä muilla naisten kauneudenhoitokeinoilla" (Est 2:12)

 
- Meitä kaunistetaan myös näin ja Sanalla pesten. Se, miten kauan aikaa kuluu kaiken hyvän uskomiseen ja käytäntöön soveltamiseen, riippuu kunkin omasta uskonelämästä ja kuuliaisuudesta. Oletko ottanut vastaan korkeamman kutsun, morsiamen kutsun?
 
Ilm 1:5-6 "Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen,"
 
Efe 5:25b - 27 "niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton."

 Tekstiin lisättävä kuva 5 https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQdrWKmy86Z8CxUHurPtQWyQK8BYvvSRSJBQejbx2je2_ONCFFe   
 
3. Ester sai kuninkaalta armon ja suosion ja kruunattiin kuningattareksi. Morsian armosta kruunataan Isälle kuninkaiksi ja papeiksi.

1. Piet. 2:9 "..Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa,.."
Ilm. 1:6 "ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen..",
 

Jeshuakin kutsuu ihmisiä pitoihinsa ja juomaan niin paljon kuin haluaa, mutta kyseessä on Pyhän Hengen vastaanottaminen: 

Joh. 7:37-39.   

Jeshua seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."
Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen;

Israelilaiset ovat Jumalan valitsema kansa.

5. Moos 7:7-8  "Ei JHVH sentähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat,
vaan sen tähden, että JHVH rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne;"

Esterin kirja on antanut rohkeutta vuosisatojen ajan antisemitismin noustessa ja monien vainojen alla. Siksi myös vietetään edelleen Purim-juhlaa.

Esterillä oli rohkeus nousta ja puhua juutalaisen kansan puolesta. Meiltäkin vaatii rohkeutta vastustaa tämän maailman "Haamaneja" ja seistä lujana uskon puolesta yleistä mielipidettä vastaan nykyisessä humanistisessa kulttuurissamme, joka on yhä enemmän kielteinen Jumalan sanan totuutta ja vanhurskautta kohtaan.
 
Näinä lopun aikoina vaatii rohkeutta katsoa totuutta silmiin, laskea hinta ja sanoa Esterin lailla; "Jos tuhoudun, niin tuhoudun."   
 
Ei ole aika pysyä hiljaa 

Mordokai varoitti Esteriä, ettei antaisi ihmispelolle sijaaettei se voittaisi hänen uskoaan. Mordokai sanoi Esterille, että ehkä juuri tätä aikaa varten Jumala oli koroittanut hänet kuningattareksi. Tätä hetkeä varten Ester oli syntynyt. Se oli hänen "hetkensä".

Ester oli enemmänkin arka kuin rohkea, mutta kun hän oli vakavan haasteen edessä, hän teki päätöksen: pyysi esirukousta ja paastosi, nöyrtyi ja luopui omasta elämästään: "Jos tuhoudun, niin tuhoudun." (Ester 4:16)  

Päätöksensä jälkeen Ester oli yhtäkkiä neuvokas, rohkea, viisas ja pelasti kansansa ja samalla itsensä. Vaikkakin tunnusti, että samalla pelkäsi: Hän oli kuninkaan armoilla!

Est 5:2 "Kun kuningas näki kuningatar Esterin seisovan esipihassa, sai tämä armon hänen silmiensä edessä, ja kuningas ojensi Esteriä kohti kultavaltikan, joka hänellä oli kädessä."

Ester sai armon! Tästä voimme käsittää, kuinka suuri armo meitä on kohdannut, että meillä on LAHJA aina päästä Jeshuan veren tähden Kaikkein Pyhimpään, Abban, Isän istuimen eteen pyyntömme kanssa! Temppeleiden aikaan meitä olisi kohdannut välitön kuolema, jos olisimme astuneet Kaikkein Pyhimpään. Nyt meidät nähdään Jeshuan veren tähden puhtaina. Esirippu repesi, kun Messiaamme antoi henkensä. Hänen voitossaan saimme voiton. Tästä ikuinen KIITOS Vapahtajallemme, Pelastajallemme; Jeshualle! 

Iloita voimme siis tänä Purimina myös ja kiittää pelastuksesta, johdatuksesta, varjeluksesta ja voitosta, jonka Hän on valmistanut kansalleen. Morsiankin on kätkettynä vielä tämän maailman silmiltä, mutta Karitsan häissä huntu nostetaan.


Chag Purim Sameach! Am Israel Chai! - Iloista juhlaa !

t. Sirkku