| Israel 18.12.2009 |
Dear Reino,
|
|
|
Olen
Israelissa puhuakseni suuressa konferenssissa ja se mitä kuulen,
on hyvin selvää. Mieliala täällä on HYVIN
pahaenteinen.
|
|
|
Viimeisten
parin päivän aikana minulle on kerrottu jotain uutta,
luottamuksellista tietoa Iranin valtion valmiudesta synnyttää
toimiva ydinpommi.
|
|
|
Israelilainen kenraali kertoi minulle:
|
|
- Iran ei anna periksi, koska he ajattelevat,
että US:n presidentti on liian heikko
pysäyttämään heidät.
- Iran on jo rikastanut 1.7 tonnia uraania ydinpommia varten laitoksissaan Natanz'issa.
- Iran on testannut neutron räjäytintä.
|
|
Sitten
eilen Iran testiampui uudistetun version kaikein
kehittyneimmästä ohjuksestaan, Sajjil-2:sta, kantamaltaan
1200 mailia. Se merkitsee, että se voi iskeä minne tahansa
Israelissa, meidän U.S. tukikohtiin Persian lahden alueella ja
jopa toimittaa ohjuksen osiin Eurooppaa!
|
|
|
Kaksi-vaiheinen
Sajjil-2 saa voimansa kokonaan kiinteästä polttoaineesta ja
on kehittynein ohjus mitä nyt on Iranissa testattu. Sillä on
paljon pidempi kantama ja se on paljon täsmällisempi kuin
aiempi ohjus, Fateh, jonka kantama oli 120 mailia!
|
|
|
Joten
sillä aikaa kun maailma katselee, Iran kiiruhtaa eteenpäin
saadakseen ydinpommin - ja samaan aikaan, se testaa tarvittavia
ohjuksia kuljettamaan sellaisen pommin tuhoamaan sen vannoutuneen
vihollisen, Israelin.
|
|
|
Voit
siten ymmärtää, miksi mieliala täällä on
hyvin synkkä - ja miksi kerron sinulle, että ilman
jumalallista väliintuloa, on oleva sota vuonna 2010.
|
|
|
Turvallisuutta
rikkomatta, ei ole mitään tietä ylikorostaa
hirveää tilannetta, jonka edessä Israel on. Meidän
tulee RUKOILLA KIIREISESTI, että Jumala tulisi väliin!
|
|
Meidän työmme Jerusalem Prayer Team'issä on ehdottoman ELINTÄRKEÄÄ.
Tämä on meidän hetkemme.
Tätä aikaa varten Jumala kutsui tähän palvelutehtävään.
|
|
|
Meidän
tulee värvätä, informoida ja motivoida MILJOONIA
rukoilemaan nyt tällä ktiittisellä hetkellä
historiassa.
|
|
|
Tarvitsemme
kiireesti jokaisen ystävän apua, jotta meillä olisi
resursseja soittaa hätäkelloa!
|
|
|
Olemme
varmistamassa lähetys-aikaa läpi kansakunnan TV-spesiaalia
varten, Atomi-Iranista, jonka saimme juuri valmiiksi. Moni media-piste
kieltäytyy lähettämästä ohjelmaa - monet muut
haluavat meidän maksavan etukäteen. Tämä on
MASSIIVINEN kustannus ja hanke ja tarvitsemme apuasi
välittömästi.
|
|
|
Klikkaa tästä ja anna KRIISI lahjasi
|
|
|
Tiedän, että ymmärrät tilanteen vakavuuden! Mutta varaa minuutti tai kaksi katsoaksesi tämän:
|
|
|
Ole hyvä ja klikkaa tästä nähdäksesi lyhyen klipin TV-spesiaalista
|
|
|
Pyydän
sinua rukoilemaan kiireisesti, välitä tämä e-mail
muille, ja klikkaa allaolevaa linkkiä auttaaksesi meitä
soittamaan hälytyskelloa ja kutsumaan Jumalan kansaa rukoukseen -
että Hän tulisi väliin tilanteessa, joka on nopeasti
laajentumassa kontrollin ulottumattomiin.
|
|
|
Ole hyvä klikkaa tästä antaaksesi KRIISI lahjan
|
|
|
Kiitos kun toimit tänä kriisien aikana.
|
|
|
Pyhästä Maasta,
|
|
|
Mike Evans
|
|