Tällä tavoin Antikristus tulee!

Esipuhe: Miljoonapainoksia lopunajan profeetallisia kirjoja kirjoittanut Hal Lindsay tarkastelee tässä linkissä tämän hetken profeetallista kelloa Israelia sen rauhanprosessin valossa ja päätyy vavahduttavaan tulkintaan: Antikristus astuu kohta 'rauhantekijäksi' ja saa aikaan 'rauhansopimuksen.' .....Vapaamuotoisia käännöskatkelmia 13.8.2005

Thus, the Antichrist cometh!

"Maata rauhasta" yhtälö, sen oikean määrittelyn mukaisesti, laillistettua terrorismia poliittisen taivuttelun muodossa. Yli kahdentoista viime vuoden aikana, Israel on tehokkaasti luovuttanut melkein kaiken sen kovalla työllä 1967 voittaman maan, vaihtamalla sen tyhjään, mikä jopa näyttää rauhan illuusiolta.

Tässä joitakin voimakkaita tosiasioita:

1. Palestiinalaisten johtajat eivät ole tehneet mitään pyrkimyksiä riisuakseen aseista olemassaolevat terroristiryhmät.

2. Ei ole ollut mitään Israelin olemassaolon oikeuden tunnustamista, mikä on kaikkein perustavin ehto, mihin mikä tahansa rauha voi olla perustettu.

Tämän on Bushin hallinto palkinnut, hyväksyen heidät kunnollisina rauhankumppaneina. Palestiinalaiset eivät odota, että he koskaan tulevat tuhoamaan Israelia. He käyttävät terroria pakottaakseen maailman tekemään sen heidän puolestaan.

Ranskan johtama Kvartetti, pakotti Sharonin yhteistyöhön Abbasin kanssa tarkoituksena varmistaa 'sujuva' vallansiirto, kääntäen sen, mikä oli ollut taktinen hyökkäävä siirto, nöyryyttäväksi sotilaalliseksi tappioksi. Sharon oli sitoutunut vetäytymiseen, mutta Kvartetti luovutti kaikki kaupankäynnin kortit Abbasille.

Ranska ei vain tehnyt 'aloitetta' Kvartetin nimissä pistäen pistimen Sharonin selkään, se luovutti globaalille terrorismille raikuvan voiton.

Al-Jazeera teki Islamilaisen maailman havaintokyvyn selväksi, "Kuitenkin, jotkut analyytikot uskovat, että pitääpä Israel siitä tai ei, ilmapiiri mikä vallitsee evakuointiprosessin aikana, tulee varmasti näyttämään Israelin voitettuna valtiona, kun Palestiinalaiset juhlivat ja korjaavat hedelmät aseellisesta konfliktistaan."

Profeetta Hesekiel ennustaa aikajaksosta juuri ennenkuin oikea Messias tulee, jolloin Israel olisi "maa suojaamattomissa kylissä levollisena, asuen turvallisesti ilman muureja, ilman lukkoja ja salpoja."(Hes. 38:1-11) Tässä samassa yhteydessä, hän profetoi, että eräs armeija Israelista katsoen äärimmäisestä pohjoisesta, johtaisi kansojen liittoumaa hyökkäykseen. Kaikki tämän liittouman kansat ovat tänään muslimeja. Muslimijohtaja on nähty ennalta Persiaksi tai nykyiseksi Iraniksi.

'Gaza ensin'-suunitelma niinkuin alunperin miellettiin, kuviteltiin saatavan terroristit ulos Gazasta, ja sitten saattamalla terrorimuuri loppuun ympäri Israelia.

Ajattele hetki tätä. Tämä on 21. vuosisata. Kun se on saattanut tehdä vaikutuksen Hesekielin päivinä, rakentaa suojamuureja, se ei tee sitä tämanpäivän maailmassa, pystyttää sellaisia helposti murrettuja puolustuksia. Se ei tee mitään vaikutusta tarkkuuspommeille ja ilmavoimille. Kuitenkin tällä ainutlaatuisella terroristien alueella, sen vaikutus on täydellinen.

Joten tämä on täsmälleen sitä, mitä Israel on pakotettu tekemään. Tässä prosessissa, se on panemassa näyttämöä Hesekielin profetian täyttymiselle.

Kaikki tämä on asettamassa esiin toista hyvin tärkeää profetiaa. Profeetta Daniel näki ennalta väärän rauhansopimuksen tulevan neuvotelluksi Antikristuksen kanssa, tässä samassa aikakehyksessä. Voit lyödä vetoa maatilasi, että yksi rauhanehdoista tulee olemaan Israelin terroristien-vastaisen muurin purkaminen.

Daniel ennusti, että yksi rauhansuunnitelman ehdoista perustuisi 'jakaa maata palkaksi' (Daniel 11:39). Hän myös ennusti, että tulisi olemaan sellaisen sopimuksen vahvistaminen, joka takaisi Israelin turvallisuuden.

NIV-versio Daniel 9:27 sanoo, "Hän tulee vahvistamaan liiton monien kanssa yhdeksi seitsenvuodeksi" - tarkoittaen seitsemän vuoden sabattivuotta. Sana 'vahvistaa' tulee heprean sanasta gavar, tarkoittaen "voimistaa" tai "vahvistaa". Tässä yhteydessä sitä on käytetty siinä tarkoituksessa "saaden olemassaolevan sopimuksen toimimaan, sen voimalla, joka on sitä ollut tekemässä."

Liitto-sanaa tässä on käytetty tarkoituksessa 'juhlallinen turvallisuuden takaaminen'.

Epäonnistunut Oslon sopimus allekirjoitettiin 1993 (josta syntyi se, mitä Israel kutsuu 'Oslon sodaksi') ja sen tarkoituksena oli tulla voimaan Syyskuussa 2000 ja se perustui formulalle 'maata rauhasta.'

Jokainen myöhäisempi rauhanpyrkimys on perustunut Oslon sopimukseen. Oslon sopimus on suuntautunut terrorille luovuttamiselle, koska sen ytimessä on maan vaihtaminen terrorismin lakkaamiseen.

Ja se on tältä osin vahvistamaton siinä mielessä, ettei se ole kantanut hedelmää. Kenelläkään ei ole voimaa saada se toimimaan. Israel jää terrorismin kohteeksi, huolimatta sen myönnytyksistä. Daniel ennustaa, että Antikristuksella tulee olemaan tämä voima.

EU on tarjoutunut monta kertaa aiemmin takaamaan Israelin turvallisuuden, vaihdettuna kestävään rauhansopimukseen. Mutta ainoa puuttuva asia on joku sopiva henkilö vakuuttamaan Israel uskomaan turvallisuutensa hänelle.

Tällä tavoin Antikristus tulee.

Kvartetin pyrkimys tuoda rauha tulee epäonnistumaan. Niinpä tulee Gazan vetäytymissuunnitelmasta, niinkuin Kvartetti on asian hoitanut, kaikkein parhaimmat kortit Palestiinalaisille. Mutta pian, elpyneen Euroopan, Rooman Empiirin johtaja tulee nousemaan ja tuomaan esiin sopimuksen, jonka molemmat puolet tulevat hyväksymään. Sellainen sopimus voisi tulle esitellyksi melkein milloin vain.

Mutta Raamattu ennustaa, että johonkin aikaan, ennenkuin muste on kuivunut sopimuksessa, Herra Itse täytyy laskeutua Taivaasta ja temmata kaikki uskovat ylös, kohtaamaan Häntä ilmassa. Hän tulee välittömästi muuttamaan meidät kuolevista kuolemattomiksi.

Paavali kehottaa meitä lohduttamaan toinen toisiamme näillä sanoilla. Herra ON tulossa! Ja, ajan merkkien mukaan, Hän on tulossa pian!

Pääsivulle