|
Iran ja Syyria juonivat yllätyssotaa Israelia vastaan.
Esipuhe:
Tässä DEBKAfile'sin jutussa kerrotaan Iranin ja Syyrian sotajuonista Israelia vastaan. Jutun engl. otsikko kuuluu suomeksi näin:
Assadin huomautus, että Libanonin vihollisuuksien aikaan, hän
oli Syyrian kansan painostuksen alla mennä mukaan sotaan Israelia vastaan
ja vapauttaa Golan, on kaikkein suorin sotaisuuden uhka (Assadilta) niistä
neljästä Golan-lausunnosta viime kuukausina. Hän antaa
ymmärtää, että hän oli paineessa kerran,
muttei tee niin uudelleen. Ja hyödyntääkseen
Amerikkalaisia, Eurooppalaisia, Saudeja ja Egyptiläisiä -
kaikkia niitä, jotka ovat aika kyllästyneitä häneen
- Assad luo kuvaa itsestään pidättyvänä,
jokainen muu hänen paikallaan, hän antaa
ymmärtää, olisi käyttänyt hyväkseen
Libanonin sotaa ja kahmaissut Golanin. Siksi, hän sanoo,
että hän ansaitsee tulla kohdelluksi tämän
arvostuksen mukaisesti strategisissa asioissa Lännen ja
maltillisten Arabivaltojen taholta, sensijaan, että
häntä pidetään äärimmäisyyden
edustajana. Teheran ja Damasko ovat siirtymässä ennalta-ehkäisevään Syyrian iskuun Israelia vastaan, hoitaakseen pois USA:n iskun Iranin ydinpaikkoja vastaan. DEBKAfile’s, Lokakuun 7. 2006 Meidän sotilaalliset ja muut lähteemme lukivat Syyrian hallitsijan Bashar Assadin lausunnon lauantaina 7.10, valmistelevana oikeutuksena (omille sota-aikeilleen), jotta hän odottaa Israelin hyökkäystä. Hän puhui Kuwaitilaiselle al-Anba lehdelle. Assadin Iranin tukema sotasuunnitelma palvelisi tarkoitusta, pakottaa Amerikkalaiset jakamaan sotilaalliset etunsa Iraniin iskun ja sen (US) liittolaisjoukkojen puolustamisen välillä, joita ovat Persian lahdella, Israel ja US:n Irakin joukot. Molemmat katselevat vakavasti Syyrian hyökkäystä Golanille, mikä kiihdyttäisi täysimittaiseen Syyria-Israel sotaan ja toiseen Hizbollahin hyökkäykseen Libanonista. Syyrian johtaja ei uhkaisi sodalla ilman Iranin takuita. DEBKAfile’s lähteiden mukaan, Asadia ja Iranin ylintä hallitsijaa Ajatollah Ali Khameneita ajavat seuraavat motiivit: 1. Teheran ei ole valmistautunut odottamaan passiivisesti Amerikkalaisten sotajoukkojen valmistautumista Persian lahdella ja iskua sen ydinlaitoksiin. Ennalta ehkäisevä hyökkäys sopisi heille paremmin. 2. Teheran ja Damaskus eivät ole hukanneet heikentymisen kriisejä, joihin Israelin poliittinen ja sotilaallinen johto on vajonnut Libanonin sodasta asti. He eivät aio odottaa, kunnes Israelin Puolustusvoimat (IDF) kokoaa itsensä kylliksi, käsitelläkseen uutta agressiota. 3. Molemmat ottavat vastaan Israelin varapääministerin Shimon Peresin arvion, että Israelin kaupungit eivät ole valmistautuneet ohjushyökkäykseen. Iran ja Syyria ottavat sen myöntymisenä, että Israelin johtajat ymmärtävät, ettei heillä ole varaa aloittaa kumpaakaan vastaan ohjushyökkäystä, jonkinlajin kostoiskun pelosta. 4. Syyria uskoo, että jos Hizbollah Libanonissa voisi nousta Israelin armeijaa vastaan uudelleen, sen hyökkäysjoukot voivat ottaa haltuunsa Golanin alueet ja mennä tiehensä helpon voiton kanssa. 5. Teheran kaavailee, että Bushin hallinto on tulossa kärsivällisyytensä loppuun Irakissa ja on valmistelemassa suurta asemansa uudelleenkatselmusta siellä. Vaikutusvaltainen US:n Senaatin Armeijapalveluksen Komitean puheenjohtaja, John Warner, sanoi Perjantaina, että Irakin hallituksella on 60-90 päivää, saadakseen kontrolliin väkivaltaisuus, jota uhkaa sisällissota tai US:n olisi uudelleenharkittava optioitaan. Tämä antaa Malikin hallitukselle Bagdadissa aikaa joulukuuhun tai tammikuuhun rauhoittaa ellei pysäyttää uskonlahkojen sota, joka on nielaisemassa maan. Iran, Syyria ja Hizbollah eivät olisi Amerikan Irakin aikarajan hajottamista vastaan, Israeliin hyökkäämisen avulla ja laittamalla Bushin hallitus siihen pisteeseen, jossa se olisi pakotettu keskittymään kolmeen sotarintamaan samanaikaisesti. Kääntäjän kommentti: US:n lausunto Irakin joukkojen mahdollisesta uudelleenjärjestelystä 60-90 päivässä, voisi viitata US:n aikeisiin hyökätä Iranin ydinvoimaloihin. Tällöin olisi ymmärrettävää, jos Iran voisi yllyttää Syyrian sotaan Israelia vastaan ennen tuota US:n mahdollista Iran-iskua. Syyrian tihentyneet uhoilut Israelia vastaan saattavat viitata sen sota-aikeisiin. Neljä lausuntoa lyhyessä ajassa osoittaisi Syyrian asevoimien liipasinherkkyyttä. Hizbollahin jonkinasteinen menestys äskeisessä sodassa Israelia vastaan on selvästi rohkaissut myös Syyriaa vuosikausia kestäneen unelmansa toteuttamispyrkimyksiin: Golanin liittämistä alueisiinsa, jotka se menetti 6 päivän sodassa v.1967. Venäjän taustavaikutus Iranin ja Syyrian taustatukena on selvää ainakin asetoimitusten osalta näille monivuotisille 'ystävävaltioilleen' Lähi-Idässä, joita se on pitkään aseistanut. Ja onhan toki Lähi-Idän selkkaukset ja epätasapaino eduksi Venäjälle: öljynhinta pysyy taatusti korkealla. Aivan viime päivinä on taas uhkailtu Öljyntuottamisen alentamisella Persian taholta. Jesaja 17:1 sanoo:1 ¶ Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi. Mikäli USA joutuu usean rintaman sotaan Lähi-Idässä, tuon ennustuksen toteutuminen näyttää realistiselta jo ylläolevien tekijöidenkin valossa. Silloin miljoonakaupunki Damasko lakkaa olemasta, kun Jesajan sana käy toteen. |