Hänen Majesteettinsa Hallitus  suosii kansallisen kodin perustamista Palestiinaan Juutalaiselle kansalle, ja tulee käyttämään parhaat ponnistuksensa  helpottaakseen tämän kohteen aikaansaamista, sen ollessa kirkkaasti  sovittu, ettei mitään sellaista saa tehdä, mikä voi vahingoittaa olemassaolevien ei-Juutalaisten yhteisöjen siviili- ja uskonnollisia oikeuksia Palestiinassa, tai Juutalaisten nauttimia oikeuksia ja poliittista statusta missään muussa maassa.     

Ajan myötä tietysti, kun hallitukset ja olosuhteet muuttuivat, näytti siltä, että Britannian "parhaat ponnistukset" olisivat kiintyneitä Arabimaailman auttamisessa murskaamaan syntyneen Juutalaisvaltion kehtoonsa, sulkemalla Juutalainen maahanmuutto miehitettyyn Palestiinaan. Silti Balfourin Julistus on ansainnut tärkeän paikan historiassa, ensimmäisenä suurvallan lausuntona suosia Juutalaiskansan kansallisia pyrkimyksiä modernina aikakautena.

Melkein vuosisata myöhemmin, viimeisimmät tyrannit, jotka etsivät Juutalaiskansan tuhoa, Iranin Mahmoud Ahmadinejad ja hänen arabiliittolaisensa, piintyneesti uskottelevat, että Israel on olemassa vain Holokoustin hyvityksenä, ja väittävät, että Muslimimaailma kantaa Euroopan kansanmurhan taakkaa Juutalaisia kohtaan. Mutta totuus, kuten Olmertin lausunto viittasi, on juuri päinvastoin: Jos Juutalaisvaltio olisi perustettu aikaisemmin, historia, mukaanlukien Holokousti, olisi ollut hyvin erilainen.      

Mutta jopa tämä osaltaan vaikuttaa ymmärtämään Juutalaisten kansallista asiaa. Riippuuko minkään muun kansan kansalliset oikeudet, sellaisten kuin Egyptin, tai Ranskan tai Brasilian, osoitetusta vainoamisen uhasta? On pientä epäilyä, että Balfourin julistus oli  kuulutettu osaksi Juutalaisen kansan leppymättömän vainon pohjalta monien vuosisatojen pakolaisuuden ajalta historialliselta maaltaan. Mutta ei ole mitään perustetta olettaa, että sen luonnostelijat aavistivat Holokoustin. Mieluummin oli itsestään selvää Lännessä, että Juutalainen kansa omine kielineen, kulttuureineen, uskontoineen ja kansallisine identiteetteineen ansaitsivat oman  "kansallisen kodin".

Kauan ennenkuin sana "Siionismi" oli sepitetty, voimakas "ennalleenasettamisen" virtaus vaikutti kautta Kristillisen maailman ja vaikutti voimakkaasti moniin perustajiin ja melkein kaikkiin USA:n presidentteihin. Restorationistit uskoivat syvästi, että Juutalaiset pitäisi "asettaa ennalleen" heidän muinaiseen maahansa. Brittiläinen kabinetti 1917 ei toiminut mielijohteesta tai tyhjiössä, vaan poliittis-uskonnollisessa maisemassa, missä sen toimintaa, sen sijaan että se synnyttäisi jotakin ristiriitaa, pidettiin luonnollisena ja oikeana.       

Holokoustin, jota seurasi myöhemmin enemmän kuin tusinan Arabivaltion perustaminen, olisi pitänyt palvella korostamassa Juutalaisten kansallisten oikeuksien välttämättömyyttä. Kuitenkin Arabimaailma onnistui kääntämään avainnäkökohdan Balfourin Julistuksesta  päälaelleen. Voimassaoleva maininta, olla haittaamatta "Palestiinan ei-Juutalaisten yhteisöjen" oikeuksia, muutettiin oikeutukseksi kieltää Juutalaisten oikeudet, huolimatta tosiasiasta, että uusia Arabivaltioita oli jo yltäkyllin orastamassa.

Monien Arabivaltioiden kärsimättömyys yhtä Juutalaisvaltiota kohtaan pitää pintansa tähän päivään saakka. Tämä kärsimättömyys on niin voimakas, että se jopa pitää kahleissaan näkymää vielä yhden Arabivaltion luomisesta, tällä kertaa Palestiinalaisia varten. Edelleen, nyt näemme, että se on osatekijänä  laajempaa kärsimättömyyttä Läntisiä demokratioita kohtaan, mitkä on nähty uhkana Islamilaiselle unelmalle levittää sen tavaramerkkiä teokraattisesta diktatuurista.

Yhdeksänkymmentä vuotta sitten, ei vähempää kuin tänään, oli niitä, jotka näkivät Juutalaisten kansalliset oikeudet provokaationa ja ärsykkeenä. 9.11 lähtien, ellei aiemmin, pitäisi olla selvää, että "ärsyke" Islamilaiselle ääri-ideologialle ei ole Israel tai mikään muu Läntinen julistus, vaan Lännen olemassaolo ja itsenäisyys.