Skandaali Englannissa

Esipuhe: Tällainen allaoleva e-posti tuli tänään 1.4.2009. On järkyttävää, että britit alentuvat tällaiseen  muslimien edessä. Kuittaus on tulossa Britannialle. Jumala seuraa kansoja ja niiden asenteita Israelia kohtaan. Luopiokansat ovat unohtaneet mm. seuraavat Raamatun sanat:

Sak 2:8  Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.

1Ms. 12:3  Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

Jooel 3: 1 ¶  Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, 2  minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani 3  ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet.

On odotettavissa lisääntyvää juutalaisvastaisuutta, kunhan aika kuluu. Vihan henki on valtaamassa kansojen mielialat, eikä laaja media suinkaan ole tehnyt asiain kulkua siihen suuntaan helpommaksi Israelia kohtaan. Päinvastoin Gaza-sodan yksipuolinen raportointi unohti lähes kokonaan vuosia kestäneet Israelin siviileihin kohdistetut tuhannet raketit sodan syynä.

Saamani e-posti:

 Tällä viikolla Englannin koulujen opinto-ohjelmista on poistettu kaikki
 holokaustin muistotilaisuudet   sillä perusteella, että ne loukkaavat
 muslimiväestöä, joka kieltää holokaustin.

 Se on merkki tulevasta maailmanlaajuisesta onnettomuudesta ja pelottava
 todiste siitä, kuinka helposti maat voivat antaa periksi
 antisemitismille.

 On kulunut yli 60 v toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa.

 Tämä sähköpostikirje on lähetetty niiden 6 miljoonan juutalaisen, 20
 miljoonan venäläisen, 10 miljoonan kristityn ja 1900 katolisen papin
 muistoksi, jotka murhattiin, raiskattiin, poltettiin, näännytettiin
 nälkään  ja nöyryytettiin natsien toimesta.

 Nyt, enemmän kuin koskaan, kun ajattelemme sitä kuinka paljon Iran ja
 toiset  näkevät vaivaa kieltääkseen holokaustin, on välttämätöntä tehdä kaikki
 mahdollinen, jotta maailma ei koskaan unohda.

 Tämän sähköpostiviestin tulisi saavuttaa vähintää 40 miljoonaa henkeä
 maailmassa.

 Liity ketjuun muistaaksemme niitä, jotka menehtyivät holokaustin
 hirvittävissä tapahtumissa.

 Auta levittämään tätä viestiä ympäri maailman, niin että ihmiset
 ymmärtävät  ja auttavat.

 Lähetä tämä viesti vähintään kymmenelle ystävällesi tai tuttavallesi. Älä
 poista tätä viestiä, sen lähettäminen vie sinulta vain minuutin. Kiitos
 sinulle.