Suomi vaatii selitystä Israelilta YK-sotilaansa kuolemasta Libanonissa; valtion omat selvitykset sota-ajan Suomen juutalaisten kohtaloista ovat vielä tarkemmin selvittämättä Esipuhe 1: Suomi on tiukannut Israelilta moneen otteeseen selvitystä UNTSO-joukkojen YK-sotilaansa kuolemasta Libanonissa. Israel on luvannut selvityksen.  Samaan aikaan on vielä Simon Wiesenthal Holocaust-Instituutin pyytämät selvitykset kesken Suomen juutalaisten tarkemmista kohtaloista, luovutuksista ym. 2. maailmansodan ajoilta. Pyyntö esitettiin v.2003, jolloin Elina Sanan kirja, Luovutetut  kohautti Suomea ja juutalaiskohtaloista kiinnostuneita piirejä.           Valtioneuvoston pyynnöstä prof. Heikki Ylikangas käynnisti alustavat tutkimukset siitä, miten varsinainen tutkimus aiheesta  tulisi suorittaa. Ylikankaan selonteko valmistui 16.1.2004 ja se perustui mm. paljolti Elina Sanan em. kirjaan.     Alla on lainaus myös prof. Tapani Harviaisen kirjoituksesta samasta aihepiiristä lähdetietoineen (web-linkki) , sekä alempana prof. Heikki Ylikankaan selonteosta pieniä katkelmia, joiden yhteydessä myös web-linkki koko selonteosta Valtioneuvostolle. Esipuhe 2: Suomi on pyytänyt tiukasti Israelilta selitystä Khiamin seudun pommituksesta, jossa 4 YK:n tarkkailijaa kuoli, yksi suomalainenkin. Israelin Pääministeri Olmert soitti YK:n Pääsihteerille kohta pommituksen jälkeen ja pahoitteli tapahtunutta ja lupasi perusteellisen selvityksen asiassa. Ja kyllä sitä on Suomesta muistutettukin ylimitoitetusti. Kun asiaa arviodaan, on syytä muistaa, että UNTSON aseman läheisyyteen oli 6 vuoden aikana  rakennettu kaksi Hizbollahin asemaa. Tämähän ei periaatteessa olisi saanut tapahtua, kun v.2000 Israel vetäytyi ko. kaistalta ja 2000 Unifil sotilasta jäi valvomaan, että kaistalle ei tule Israelille vihamielisiä joukkoja. Ja miten sopii YK:n ja Hizbollahin liput liehumassa rinnakkain eräässä YK:n asemassa Etelä-Libanonin rajalla, kuten on/oli asianlaita? Suomen puolesta kaatui sodassa 23 Suomen juutalaista ja samaan aikaan Suomen juutalaisia luovutettiin Saksalaisille, Valpon johtajan, Arno Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin toimesta, tarkkaa määrää ei tiedetä, koska Valpon arkistoja on hävitetty. Alla lainauksia kahden suomalaisen professorin Tapani Harviaisen ja Heikki Ylikankaan kirjoituksista sodan ajan ulkomaalaisluovutuksista ja kohtelusta. --------------------- Lainaus poimittu Tapani Harviaisen kirjoituksesta alla olevasta Yad Vashem'in infosivustosta http://www.holocaustinfo.org/faq/suomessa/ Juutalaispakolaisten kohtalo oli vaikeampi. Heidät koottiin Hämeeseen, ja työikäiset miehet, 43 henkeä, vietiin työleireille ensin Sallaan ja sieltä Suursaarelle; Suomessa vallitsi tuolloin kaikkia asukkaita koskeva työvelvollisuus. Lokakuussa 1942 Suomen valtiollinen poliisi (Valpo) siirsi Suursaarelta yhdeksän miestä Helsinkiin ja pidätti muualla kymmenen juutalaista luovutettavaksi Saksaan. Valtiollisen poliisin aie tuli kuitenkin julki, ja presidentti Rytiin ja marsalkka Mannerheimiin ulottuneet yhteydenotot estivät pakolaisten luovutukset. Ennen kieltoa Valpo kuitenkin lähetti johtajansa Arno Anthonin ja sisäasiainministeri Toivo Horellin päätöksellä Gestapolle Viroon viisi miestä ja heidän kolme perheenjäsentään; miehiä syytettiin rikollisesta toiminnasta. Samalla luovutettiin 19 muuta henkilöä, useimmat näistä Neuvostoliiton kansalaisia. Gestapo toimitti nämä juutalaispakolaiset Birkenaun keskitysleiriin, ja heistä hengissä selvisi ainoastaan yksi mies, Georg Kollman, entinen Itävallan kansalainen. On edelleen hämärää, miksi juuri nämä henkilöt luovutettiin; heidän joukkoonsa sisältyi vain kaksi Suursaaresta tuoduista. Muiden juutalaispakolaisten joukosta Suomen kansalaisuus myönnettiin 110 henkilölle 1943_44. Sodan jälkeen Anthoni joutui oikeuteen juutalaispakolaisten luovutuksen takia, mutta hänen rangaistuksensa jäi useista syistä johtuen varsin lieväksi. Muistopatsas luovutetuille pakolaisille pystytettiin Helsinkiin Tähtitorninmäelle 6.11. 2000; paljastustilaisuudessa pääministeri Lipponen esitti julkisen anteeksipyynnön Suomen hallituksen ja kaikkien suomalaisten puolesta. Neuvostoliittolaisten sotavankien joukossa Suomessa oli viitisensataa juutalaista. Alkuvaiheessa talvella 1941_42 myös heitä lienee menehtynyt huomattava joukko. Syksyllä 1942 juutalaisvangit koottiin kahdelle erityisleirille Pieksämäen ympäristöön, missä he saivat sekä elintarvikeapua että henkistä tukea Suomen ja Tukholman juutalaisilta seurakunnilta. Sodan kestäessä Saksaan luovutettiin joukko neuvostovankeja, ja on ilmeistä, että näiden joukossa oli myös juutalaisia. Prof. Heikki Ylikankaan selonteon lyhyitä katkelmia: Koko selonteko löytyy täältä: http://agricola.utu.fi/tietosanomat/luovutetut/ Simon Wiesenthal-keskuksen Suomelta pyytämän selvityksen nojalla, Valtioneuvosto pyysi Heikki Ylikankaalta  alkuselvitystä, millaisiin tutkimuksiin pitäisi ryhtyä, koskien Suomesta sodan aikana luovutettuja juutalaisista ja  ulkomaalaisia. Ylikankankaan ehdottamat tutkimusmallit löytyvät edellisestä linkistä Lainauksia prof. Heikki Ylikankaan selonteosta Valtioneuvostolle v.2004 --- perustuu paljolti mm. Elina Sanan kirjoittamaan kirjaan: Luovutetut (2003) ----------  J A T K O S O T A A   V A R J O N P U O L E L T A          Pakolaisten ja vankien kohtelu Suomessa ja heidän karkottamisensa Saksaan ja Neuvostoliittoon   Oheinen selvitys on laadittu valtioneuvoston kanslian  19.11.2003 minulle esittämän pyynnön johdosta. Luovutin lausuntoni kanslialle 16.1.2004 -------------- Näyttää joka tapauksessa siltä, että poliisilinjaa myöten luovutettuja ulkomaalaisia pakolaisia oli kaikkiaan 76-79. On epätodennäköistä, että heitä olisi ollut enemmän. Elina Sana on siis löytänyt samat henkilöt kuin Taimi Torvinenkin. Sanan ansioksi on laskettava kuitenkin se, että hänellä on useammista luovutetuista ja heidän kohtalostaan tarkempia tietoja kuin Torvisella. Merkittäviä ovat Norma Laivon haastattelu sekä lehdistä ja muista lähteistä kerätyt pienet elämäkerrat. Henkilöluetteloa luovutetuista ei Sanalla ole. Avoimeksi jää, onko raskauttavia tietoja tai epäilyjä lisäilty Valpon papereissa jälkeen päin joidenkin luovutettujen - erityisesti juutalaisten - nimien yhteyteen karkotuksesta aiheutuneen kiivaan arvostelun vaimentamiseksi (vrt. Kubu, 121; Lundgren, 310-311; Smolar, 139, 179-180). Tiukka lähdekritiikki voisi paljastaa asian. --- Hallituksessa vain neljä ministeriä vastusti juutalaisten karkotuksia. Pääosa ei niitä periaatteessa hyväksynyt, mutta piti niitä Saksan-suhteiden vuoksi reaalipoliittisena välttämättömyytenä. Tähän myös sosialidemokraattiset ministerit lopulta alistuivat (Paavolainen, 225). Suomi oli vilja-, öljy- ja asetoimitusten osalta Saksasta riippuvainen. Kaiken lisäksi "Saksa jarrutti" talvella 1941-1942 toimituksia Suomeen (Pihkala, 324). Virallisesti luovutukset kuitattiin rikollisten karkottamisena (Smolar, 258-260). --- "Jatkosodan puhjettua turvasäilövangit veljeilivät Köyliössä upseerivankien kanssa ja ylläpitivät yhteyttä kannattajiinsa maassa (Nuorteva, 138; Kujansuu 1999, 3, 183; Sana, 137-138, 315). Valpo koki heidät kiusallisena ongelmana. ---  Huomattakoon, että tuoreesta suojelupoliisin 50-vuotishistoriasta ongelma ei saa tässä käsiteltäviltä osiltaan valaisua. Siinä on jätetty Valpon sodanaikainen toiminta kokonaan käsittelemättä (Simola - Sirviö 1999). Lähes sama pätee kirjaan "Turvallisuuspoliisi 75 vuotta" (Simola-Salovaara 1994). Sodan aikaan viitataan kirjassa vain ohimennen."... ---- "Päämajan valvontaosasto vastasi sotavankien tarkastuksesta ja kuulusteluista, ja ainakin sodan jälkeen vastuu kohtalokkaimmista vankeja koskevista päätöksistä luovutukset niihin lukien sälytettiin juuri päämajan valvontaosaston kannettavaksi. Nähtävästi näin olikin laita, koska kerran päämajan valvontaosaston arkistot perusteellisimmin tuhottiin."