|
Arvoisat e-postin saajat. Alla katsaus Suomen tilaan ja seuraamuksiin. Sanoma Presidentille ja muille tiedoksi Asia: Suomen tapainturmelus ja sen aiheuttajat ja ylhäältä tuleva tuomiopäätös. Allekirjoittanut, Suomen kansalainen sai sydämelleen lähettää tämän sähköisen arvion ja muistutuksen siitä, kuka johtaa kansojen vaiheet ja vie tahallisen vääryyden tekijät tuomiolle. Mitä suurempi vastuu ja siinä tehty vääryys, sitä suurempi ja tiukempi on Jumalan asioihin puuttuminen. 1.) Suomen kansalaisten tila on monellakin tapaa hämmentynyt. Keskustelut Raamatun selkeistä linjoista ovat toisaalta lipsuneet liberaaliajattelua tukeviksi ja Raamatun kirkkaita opetuksia hylkääviksi ja toisaalta se joukko, joka pitää edelleen Luoja-Jumalaa ja Hänen ilmoitustaan totuutena, on pitäytynyt keskusteluissa tiukasti perinteisissä arvoissa ja Raamatun opetuksessa. Valtion TV-kanavat ovat kylväneet jo vuodesta vuoteen sarjoissaan ja keskusteluissaan Sodoman valheoppeja: homous/lesbous on valheen kautta saatu näyttämään oikeutetulta ja luonnolliselta, jopa synnynnäiseltä. Näin on hämmennetty ihmisten ja varsinkin nuorten seksuaalisen identiteetin tervettä kehittymistä. Tähän seksuaalisen identiteetin sotkemiseen ovat syyllistyneet TV:n lisäksi hyvin monen paperimedian toimittajat. Media on kokonaan vaiennut HIV-viruksesta homouden seurauksena. Kas kun voidaan panna asia 'piikkien' piikkiin. Mutta missä olivat piikit Afrikassa, kun homous on ollut siellä laajaa kauan ennen narkomaaneja? Missä ovat lääkäreiden/kirurgien raportit pitkien homosuhteiden vaurioittamista peräsuolten vaurioista? Näistä aiheuttajista puhuttiin aiemmin silloin tällöin YLE:nkin uutisissa. Kuka nämä tiedot on vaientanut? Mies/nais-seksisuhde ei aiheuta mainittuja terveysongelmia. 2.) Mistä tällaiseen helvetilliseen yhteiskunnan turmiotilaan ja hämmennykseen löytyy polku? -- Osoite on hyvin selvä : jäljet johtavat Presidentin linnaan ja siellä istuvaan Presidentti Tarja Haloseen ja hänen vuosia kestäneen turmelevan taustavaikutuksensa kautta Eduskuntaan ja maan Hallitukseen ja mediaan kaikkinensa. Näitä kanavia myöten vaikutuksen piiriin on joutunut Kirkolliskokous, papisto ja viimeksi piispat, jotka oman etunsa ja toisaalta median painokkaan asenteellisuuden ja valherummutuksen takia ovat antaneet periksi syntikysymyksessä, homous/lesbous-synnin suhteen. Presidentti nimesi Arkkipiispaksi henkilön, joka lupasi ennakkoon tukea homoparien vihkimistä. Olisi ollut oikein Kirkolliskokouksen vaalissa valita toiseksi tullut, joka sai vain muutaman äänen vähemmän kuin nimetty Arkkipiispa. Olisi voitu nimetä perinteisiä perhemalleja tukeva henkilö. Nyt kuitenkin Presidentti jatkoi Suomen kansaa turmelevaa linjaansa, joka on vuosien varrella tullut hänen mielipiteissään aina aika ajoin esiin. Edellisten virheiden lisäksi sekaista soppaa ovat hämmentäneet joidenkin Hallituksen ministereiden aikeet ja puheet uusista perhemalleista ja vääristä lasten adoptio-oikeuksista. 100%:sti piittaamatta lapsen vääristyneestä kasvuympäristöstä, joissa saattaisi olla kaksi isää tai kaksi äitiä. Kaikkea tällaista ovat jotkut ministerit olleet ajamassa ja aivan ilmeisesti Presidentin myötävaikutuksella. Muutoinhan hän olisi ilmoittanut etukäteen, ettei allekirjoita sellaisia lapsen identiteettihäiriöitä aiheuttavia lakeja. 3.) Mikä turmeluksien farssi tässä Suomen Tasavallassa onkaan olemassa: Presidenttinä istuu SETAa kannattava henkilö, joka polkee Raamatun ja sen arvot jalkoihinsa ja kannattaa syntiliittoja, nimittää ja tukee syntiliittoja siunaavia piispoja ja pappeja. Istuu Valtiopäivien alkajais- ja päätösjumalanpalveluksissa. Antaa aika ajoin perinteisiä perheitä hajottavia lausuntoja jne. Kyllä mahtaa olla näkymättömillä riivaajavoimilla hauskaa tuon kaiken taustalla Suomen yhteiskunnan moraalisessa murentamisessa. 4.) Nyt tähän lopuksi se, mitä Herra sanoo Presidentti Haloselle: Presidenttikautesi ei pääty kunniallisesti, vaan loppuu kesken ja nimesi tullaan kirjoittamaan historian tomuun turmelusta edistävänä Presidenttinä. Taivaan Jumala on näin sinusta, Suomen Presidentti ajatellut. Ennenaikaiset Presidentin vaalit ovat tulossa. Reino Savola, www.reinosav.net -- Lappajärvi 12.4. 2011 |