Iran näkee tulevan sodan Israelin ja Syyrian välillä

Esipuhe: Iran ounastelee sotaa Syyrian ja Israelin välillä.  Näin kirjoittaa Israel Today 17.4.-08 julkaisussaan. Samantyyppistä ounastelua on ollut myös  Israelin puolelta.
Mitähän Iran ja Syyria ovat sopineet sodan käynnistä Israelia vastaan? Vaikuttaa siltä, että Iran on varma Syyrian voitosta, koska 20 tv/radiotoimittajaa on koulutuksessa ko. sotaa kuvaamaan. Raamattu sanoo eräässä Jesajan ennustuksessa näin:   Damaskosta. Huonosti siis tulee Syyrialle vielä käymään.

Iran näkee tulevan sodan Israelin ja Syyrian välillä


Thursday, April 17, 2008 by Staff Writer

Iran käynnisti tällä viikolla ohjelman kouluttaakseen 20 huippu televisio- ja radiotoimittajaa selostamaan tulevaa sotaa Israelin ja Syyrian välillä.

Kurssin jälkeen kaikki toimittajat tullaan sijoittamaan  käskystä joko Syyriaan tai Libanoniin hetken huomioajalla, jos ja kun vihollisuudet puhkeavat.

Keskiviikkona Syyrian Presidentti Bashar Assad kertoi Libanonilaiselle uutislehdelle, että hän tunnistaa sodan mahdollisuudet Israelin kanssa heikkona, mutta jatkoi sitten ja huomautti, että Syyria on valmistautumassa  juuri sellaiseen konfliktiin. Assad selitti omia sotavalmistelujansa, väittämällä, että US:n hallitus yrittää provosoida sotaa hänen kansansa ja Israelin välille, samoin kun sisällissotaa Libanoniin.

Syyrian johtaja jatkoi väittämällä, että 2006  Toisen Libanonin sodan aikana, Israel oli halunnut heittää pyyhkeen paljon aiemmin, mutta Washington oli pakottanut sitä jatkamaan taistelua edistääkseen US:n etuja.

Samantyyppisissä uutisissa, Hizbollahin viranomaiset kertoivat Syyrian lehdille tällä viikolla, että jos vihollisuudet Libanonin terroristisotilaiden ja Israelin välillä alkavat, kuten monet sotilasasiantuntijat odottavat, silloin Hizbollah tulee aktivoimaan suuret solut Israelin arabeja, joita se on onnistunut värväämään suorittamaan hyökkäyksiä heidän juutalaisia maanmiehiään vastaan.

Loppulause: Hizbollah on ryhmittynyt uudelleen asemiin kauemmaksi Libanonin etelärajasta, YK:n valvonnan piirin ulkopuolelle. Sillä on laajempi ja kauemmaksi ulottuvampi ohjusarsenaali (n.20.000 kpl) tulevaa iskuaan varten. Nähtäväksi jää liittyykö sotaan muita Hizbollahin ja Syyrian lisäksi.