| Ulkoministeri Alexander Stubb, vaaditte Brysselissä israelilaiselta kollegaltanne seuraavaa: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2010032211343080_ul.shtml Ylitätte toimivaltanne niin Suomen ulkoministerinä kuin Unionin äänenäkin (tehän toivotte Unionin esiintyvän yksimielisesti 27 erilaisen äänen sijaan). Lähi-idän 1967 sodan ratkaisun kulmakivenä toimi ja yhä toimii päätöslauselma 242, joka edellyttää kiistalle kahdenvälistä ratkaisua. EU, Yhdysvallat, YK ja Venäjä eivät ole kiistan osapuolia eivätkä siten myöskään oikeutettuja neuvottelemaan aiheesta mitenkään, sanelusta puhumattakaan. Te sanelitte eilen, ja Suomen kansalaisena sekä äänestäjänä en hyväksy sellaista, josta puuttuvat kansalliset ja kansainväliset syyt sekä oikeutus. Entisenä jääkiekkoilijana ymmärrätte aikalisän, pelisilmän ja pelisääntöjen merkityksen. Ennen vaatimustanne kollegallenne Avigdor Liebermanille teidän olisi pitänyt turvautua aikalisään ja harkita mitä sanoa - anteeksipyyntö kollegallenne on paikallaan. Pelisäännöistä mainitsin jo yllä. Ammattilaisjääkiekkoilija tietää, että joku maksaa hänen palkkansa: sananne onkin tulkittava tätä oletusta vasten. Suomen etu ei kuitenkaan ole, että sen ulkoministeri vaatii YK:n itsenäisen jäsenvaltion toimivan vastoin YK:n itsensä antaman päätöslauselman edellyttämää. It takes two to tango, kuten sanotaan, ja ns. Tiekartta (kuollut tai ei, viralliseti sitä ei ole kuopattu ja sen mukaan edetään) edellyttää Israelilta asioita, kuten se edellyttää PA:ltakin, eikä voida edellyttää Israelin toteuttavan kohdan kolme vaatimuksia kun PA ei ole ryhtynyt edes kohdan yksi täytäntööpanoon. Samaria ja Juudea eli nykyisin ns. Länsiranta sekä Gaza ovat päätöslauselman mukaan kiistanalaista aluetta, kunnes niiden hallinnasta päästään niinikään samaisen päätöslauselman mukaisesti kahdenväliseen neuvotteluratkaisuun. Jordanian luovuttua vaatimuksistaan 1948-1967 vailla kansainvälistä oikeutusta miehittämiinsä alueisiin tuoksi neuvottelukumppaniksi nousi PLO, josta siis Oslon prosessin myötä muokattiin PA. Teidän perusteettomat sananne itsessään syövät pohjaa neuvotteluilta kahden osapuolen välillä ja lisäksi otitte kantaa toisen puolesta toista vastaan. Vaatiessanne Israelia palaamaan 1967 "rajoille", jotka olivat 1949 aselepolinjat, odotatte Israelin - pysyäksemme pelien maailmassa - suostuvan ottamaan uuden erän shakkia siten, että aloitetaan jälleen lähtöasetelmista. Ymmärtänette, että tarvitaan vain yksi kerta, kun peli päättyy toisin, ja sitä uutta, ännännettä erää ei enää tarvita: Israeliahan ei enää ole. Toisin sanoen, rohkaisette sanoillanne arabialaista osapuolta (joka todellisuudessa on koko arabimaailma Arabiliiton järjestövoima tukenaan, eivät vain nykyiset palestiinalaiset PLO:n voimin) vaatimaan yhä lisää vailla pelkoa sanktioista (Unionihan on PA:n merkittävin rahoittaja) toteutetusta terrorismista huolimatta ja annatte siten siunauksenne 1967 konfliktin arabialaiselle osapuolelle rohkaisemalla mahdolliseen uuteen koitokseen. Sota toimii rauhoitteena, jos sen seurauksena on aito mahdollisuus pysyvästi menettää jotakin, kuten maa-alueita. Valtiomiehen mittainen saa neuvottelut käyntiin asettumatta toisen puolelle toista vastaan. Jos te kykenette tähän, hyvä. Muussa tapauksessa yksiselitteisesti aiheutatte vahinkoa. Toivon siis viisautta toimiinne. Ystävällisesti mutta lujasti, Jouni Suonsivu Tampere |