Norjalaisen
naisen näky viimeisistä ajoista
90-vuotias norjalaisnainen sai
näyn vuonna 1968 ja sen kirjasi ylös Emanuel Minos, mutta harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana
julkaista näkyä sen radikaalin sisällön vuoksi. Olosuhteet olivat aivan
erilaiset siihen aikaan kun vertaa tähän päivään ja asia unohtui 25 vuodeksi. E.
Minos löysi kellastuneen paperin johon oli ottanut
ylös näyn ja pelästyi lukiessaan mitä nainen oli nähnyt. "Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin
Euroopan - maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita
tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta juuri ennen kuin suuri
onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan
ole kokeneet ja nähneet. Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua
koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja
tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten
supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla,
jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä
valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940. Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan
vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä
kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan
avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja
armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee
toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva
kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset
asiat: tavalla mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja
rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen
julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla
herätys, hätä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri
ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme.
Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin
hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta
naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä
tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta
aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan. Aivan ennen Jeesuksen
paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee
täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja
tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee
omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa
televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri
niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan
täynnä väkivaltaa ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha-
ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää
yhteiskuntaan. Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista
intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee
tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt
on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme
edessä. Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He
tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä
ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän
kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä
tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta - ja ennen kuin kolmas maailmansota
syttyy. Siitä tulee lyhyt sota. Kaikki, mitä olen sodasta kokenut, on vain
lastenleikkiä verrattuna tähän. Se alkaa tavallisena sotana, mutta se tulee
leviämään ja se päättyy atomipommeihin. Ilma tulee saastumaan niin, ettei sitä
voi hengittää, ja tämä kohtaa monta maanosaa. Amerikka,
Japani, Australia - rikkaat maat. Vesi tulee pilaantumaan. Emme voi
viljellä maata siellä. He, jotka ovat jäljellä rikkaissa maissa yrittävät paeta
köyhimpiin maihin, jotka eivät ole vahingoittuneet. Siellä heitä kohdellaan niin
kuin me kohtelemme heitä täällä, eivätkä ole halukkaita ottamaan meitä vastaan.
Minä olen iloinen siitä, etten tarvitse kokea tätä, mutta kun aika lähestyy,
sinun on rohkaistava itsesi ja matkustettava ympäri ja varoitettava ja
kerrottava kansalle mitä minä olen nähnyt." |