|
Obaman sota Israelia vastaan Maaliskuu 24.3.2010
Esipuhe:
Jerusalemin asema ja kysymys sen omistuksesta on noussut ykkösasiaksi
kansainvälisessä politiikassa, myös liitettynä koko Lähi-Idän
rauhanratkaisuun. Lyhyesti sanoen: kiistan osapuolet eivät ole suinkaan
lähentyneet ko. kysymyksessä. Päinvastoin kiista on kuumentunut
erityisesti Israelin rakennushallinnon ilmoitettua 1600 asuntoyksikön
rakentamisesta Jerusalemin pohjoispuoliselle Ramat Sharonin kukkulalle.
Netanjahu on ollut viime viikolla AIPAC'-konferenssimatkalla USA:ssa sanonut, ettei
Jerusalem ole mikään siirtokunta ja me olemme rakentaneet Jerusalemissa
jo 3000 vuotta sitten ja rakennamme edelleen. Tämä on suututtanut PA:n
ja Israelin tähän astisen parhaimman tukijan ja liittolaisen US:n ja
Obaman suuresti. Otsikon artikkeli löytyy Jerusalem Postista tästä, josta alla osa käännettynä suomeksi.
Mita Raamattu sanoo Jerusalemista. Matt 5:35 Jeesus: ...älkääkä vannoko maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa astinlauta, älkää myöskään Jerusalemin kautta, sillä se on suuren Kuninkaan kaupunki; Ps.122:2 Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem; 3 sinä Jerusalem, rakennettu kaupungiksi, joka kuuluu tiukasti yhteen, Ps 125:2 Vuoret ympäröivät Jerusalemia, ja Herra ympäröitsee kansaansa, nyt ja iankaikkisesti. Sak.12:3 Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan. Obama itse väittää, että hän on aloittanut poliittisen sodan Israelia vastaan, tarkoituksena rauhan edistäminen. Mutta tämä väite ei myöskään kestä tutkimusta. Perjantaina (19.3) Obama määräsi Ulkoministeri Hillary Clintonin ojentamaan Netanjahulle neliosaisen ultimaatumin. (=uhkavaatimus)
(käänt. huom. Netanjahu tuli ja puhui AIPAC'in kokouksessa, sanoen että rakentaminen jatkuu, Jerusalem ei ole siirtokunta. Netanjahu ja Obama tapasivat 1,5 tuntia, mutta julkilausumaa ei annettu, eikä perinteistä kättelykuvaa otettu mediaa varten Valkoisessa Talossa. Keroo poikkeuksellisesta viileydestä liitolaisten välillä ) Obaman uhkavaatimus tekee selväksi, että rauhan välittäminen Israelin ja Palestiinalaisten välillä ei ole päämäärä, jota hän on kiinnostunut edistämään. Obaman uudet vaatimukset seuraavat Amerikan kuukausien painostusta, jotka mahdollisesti pakottivat Netanjahua aiemmin ilmoittamaan sekä tukensa Palestiinan valtiolle, että 10 kuukauden rakennuskiellon Juudeaan ja Samariaan. Ei aiempia Israelin hallituksia ole koskaan pyydetty tekemään viimeaikaisia myönnytyksiä. Netanjahu johdettiin uskomaan, että näiden myönnytysten takia Obama puolestaan alkaisi käyttäytyä kuten luotettava välittäjä, kuten hänen edeltäjänsä olivat. Mutta sensijaan, että käyttäytyisi kuten edeltäjänsä, Obama on käyttäytynyt kuten Palestiinalaiset. Mieluummin kuin palkita Netanjahua, ottaessaan riskin rauhan takia, Obama on, Jasser Arafatin ja Mahmoud Abbasin mallin mukaan, pussittanut Netanjahun myönnytykset ja lisännyt vaatimuksiaan. Tämä ei ole välittäjän käytöstä. Tämä on vastustajan käyttäytymistä. US:n Presidentin kohteleminen Israelia vihollisen tapaan, Palestiinalaisilla ei ole mitään syytä suostua istumaan ja neuvottelemaan. Todella, heillä ei ole muuta valintaa kuin julistaa sota. Ja siten, Obaman hyökkäyksen heräämisessä Israelin oikeutta vastaan Jerusalemiin, Palestiinalaisten kiihotus Israelia ja Juutalaisia vastaan on noussut tasoille, mitä ei ole nähty sitten viimeisen terrorisodan puhkeamisen jälkeen syyskuussa 2000. Ja samoin kuin yö seuraa päivää, tuo kiihotus on johtanut väkivaltaan. Tämän viikon Arabimellakat Jerusalemista Jaffaan, ja uudelleen alkaneet raketti-iskut Gazasta ovat suoraan kytkettynä Obaman tahallisiin hyökkäyksiin Israelia vastaan. Loppuhuomautus. Artikkelin loppuosa täällä englanniksi. Siinä kerrotaan mm. Obaman käyttäytymisen motiiveista. |