Ortizin perheen kuulumisia 1.8.-08


Kahdesta uusimmasta e-postista poimittuja Ortizin perheen kuulumisia, erityisesti Amin osalta.


  • Julkisen Turvallisuuden Ministeri Israelissa, Avi Dichter on saanut yhteydenottoja Ami Ortizin tapauksessa. Lisäksi lukuisat yhteydenotot Israelin Lähetystöihin eri maissa Amin kysymyksessä on aiheuttanut painetta Israelin Poliisin passiiviseen asenteeseen pommirikoksen selvittämisessä. Asiasta on tullut jo tavallaan kansainvälinen kysymys. Paine on vaikuttanut sen, että Ortizit on kutsuttu Poliisin toimesta keskusteluihin, joihin Ortizien avuksi on lupautunut Caleb Myers, JIJ:n perustaja.
  • Suora lainaus: "Tutkijat kertoivat meille, että he halusivat meidän käyvän läpi uudestaan tapauksen, ja miettivän uudestaan vuoden ajalta ennen tapausta, yrittäen saada kaiken tiedon, minkä olimme saattaneet unohtaa. He halusivat nimiä ja puhelinnumeroita ihmisistä, joilla saattaisi olla tietoa, tai jotka olisivat vaikka lievästikin epäiltyjä, kuten ihmiset, jotka kävivät seurakunnassa jonkin aikaa ja sitten lopettivat tulemisen. Epäonneksemme ymmärsimme selvästi, että tämä ratkaiseva muutos asenteessa ei ollut siksi, että he erityisesti haluavat auttaa meitä Messiaanisia Juutalaisia, vaan heidän tarvitsee pelastaa itsensä kaikelta pahalta lehdistöltä. He olivat todella tehneet hyvin kotiläksynsä koskien Messiaanista Juutalaisuutta, ja olivat varovaisia etteivät loukkaa meitä puheissaan, kutsumalla meitä kultiksi. (kuten tapauksen alussa) Jälkiviisaasti huomaan myös, että he eivät halua olla syyllisiä mihinkään Messiaanisten Juutalaisten ennakolta tuomitsemiseen, kun tätä on tuotu esiin monissa kirjeissä, joita uskovat ovat lähettäneet viranomaisille täällä."
  • "Me saimme tiedoksiannon Arielin pormestarilta, missä hän antaa meidän tietää, että hän on ollut yhteydessä poliisiin, vaatien heitä antamaan julkisuuteen edistymisensä tässä asiassa, koska kuten hän sen ilmaisi, monet evankeeliset järjestöt (jotka tukevat Arielia) painostavat häntä painostamaan poliisia ratkaisemaan rikoksen, ja se on vaikuttamassa  suhteisiin näiden Israelin ystävien ja Israelin välillä, jota he tukevat."
  • Ortizin perhe on hyvin kiitollinen kaikille esirukoilijoille, ystävyysvierailijoille ja rinnallakulkijoille ja auttajille. Monivaurioitunut Ami on hiljalleen toipumassa ja ottamassa toipumisestaan enemmän vastuuta, mutta tarvitsee jatkuvasti tukea ja esirukoustamme.
Rukouspyynnöt:
  • Jatkakaa rukousta läpimurron saamiseksi tutkimusasiassa
  • Rukoilkaa Amin ja sisarusten puolesta, jotta kuulevat Herran äänen.
  • Rukoilkaa meille kaikille voimaa taistella hyvä taistelu vihollista vastaan.
  • Rukoilkaa, että tämä tapaus toisi Jeshuan etualalle Israelin yhteiskunnassa.
  • Rukoilkaa Aradin uskovien puolesta, joita Ultra Ortodoksit vainoavat. Kts. http://www.youtube.com/watch?v=zqMDi9V9qNU
  • Samoin Beersheban Messiaanisten puolesta, joita vainotaan.
Otteita toisesta e-mailista:
  • Ami menetti pommiturman jälkeen painoa 12 kiloa ja saattoi alkaa syödä kiinteää ruokaa n. 3 viikon kuluttua. Nyt tuo 12 kiloa on tullut takaisin ja ruokahalut ovat hyvät.
  • Useat uskovat matkailijat ovat vierailleet Amin luona tänä kesänä ja rukoilleet myös käydessään hänen luonaan. Tämä on ollut suureksi rohkaisuksi.
  • Ami vapautunee piakkoin sairaalasta 'Ulko-potilas'-statukseen, saaden kuitenkin terapiaa edelleen. Koulun on määrä alkaa syyskuussa ja terapia  tulee koulun lomassa jatkumaan. Kädet toimivat edelleen vajaatehoisesti, mutta kivut ovat lieventyneet. Arvostamme edelleen esirukouksianne.
  • Olemme vaikuttuneita uudesta kasvusta ja näkyvyydestä Herran työssä Arielin alueella. Jes.2, 10-17: 2  Tee avaraksi telttasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi.....10  Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.
    11 ¶  Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista,
    12  minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä.
    13  Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.
    14  Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty. 15  Jos sinun kimppuusi karataan, ei se ole minusta; joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu.
    16  Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen. 17  Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra.
  • David Leah'n aviomies sanoi, että aseet ja kieli ovat samalla tasolla tuhoisuudessa, jotka molemmat tullaan pysäyttämään. He eivät onnistu saattamaan aikeitaan loppuun. Meitä vastaan oli todella taottu ase, mutta se ei saavuttanut tarkoitustaan. Se oli tarkoitettu tuhoamaan meidät, mutta me olemme lisääntyneet. Niiden kieli, jotka ovat jakaneet lentolehtisiä kaikissa Israelin kaupungeissa kuvien ja paikallisten uskovien nimien ja osoitteiden kera, antaen lausuntoja, etteivät Messiaaniset uskovat ole Juutalaisia ja että teeskentelemme sellaista ja varastamme kansamme juutalaisen sielun, tullaan osoittamaan vääräksi. Miten kauniita lupauksia. Rohkaistukaamme siitä, että olemme Hänen kädessään, millaisiin olosuhteisiin joudummekaan.
  • Poliisi tutkii asiaa aktiivisesti nyt ja pidämme teidät ajan tasalla. 
  • Kiitos rukouksistanne, rakkaudestanne ja rohkaisuistanne joka askeleellamme. 
                Messiaassa,
                Leah