Mitä tapahtuu syyskuussa 2000? 4.5.2000

Huomautus uskoa vailla olevalle. Allaolevasta et paljoa ymmärrä, mutta eihän sinua kieltääkään voi lukemasta, kun olet jo tänne asti tullut. Lue sitten, mutta mene senjälkeen  uskoontulosivulle ja hyppää pelastusjunaan, niin nähdään perillä Karitsan häissä ja pääset käsittämään Jumalan suunnitelman Israelin ja seurakunnan osalta! Sanoohan Pietarikin, ettei profeetallista sanaa voi omin neuvoin selittää.  (Hulluja me uskovat ei väitteissämme olla) Maailmanloppuun on muuten yli 1000 vuotta. Tulonsa ei ole maailmanloppu!

No, no mennääs asiaan, josta ajattelin kirjoittaa sinulle: mietittäväksi ja kyseltäväksi ja seurattavaksi.

13. syyskuuta 1993 oli Oslon puitesopimus. Siinä määriteltiin Israelin ja PLO:n rauhanprosessin puitteet, joille takarajaksi asetettiin syyskuun 13. 2000. Prosessi on ollutkin koko ajan käynnissä ja tähtäimessä on lopullinen rauha osapuolten välillä. Israel on saanut elää 'suhteellisen rauhassa' nämä vuodet Oslon sopimuksesta tähän päivään saakka. Voidaan sanoa, että eletään seitsemättä lihavaa vuotta, joka täyttyy 13.syyskuuta, jolloin sopimus pitäisi viimeistään allekirjoittaa.

Tuona samana päivänä Arafat on luvannut julistaa Palestiinan valtion, olipa sopimus syntynyt tai ei. Alkaako seitsemän laihaa vuotta Israelin loppuhistoriassa syyskuussa v.2000 ? Taitaa alkaa.

Mielenkiintoista tässä rauhanprosessissa on se , että se alkoi juutalaisen uuden vuoden tienoilla v.1993. Uusi vuosi (=Rosh HaShana) oli tuolloin 16.09.1993 kolme päivää aiemmin, 13.09.1993 oli puitesopimus siis allekirjoitettu.

Tänä vuonna juutalainen Uusi vuosi on 30.09.2000. ja sopimus siis pitäisi allekirjoittaa 13.09.2000. Seitsemän vuotta täyttyy Oslon sopimuksesta  syyskuussa 2000. Siitä seitsemän vuotta eteenpäin 13.09.2007 sattuu jälleen juutalaisen kalenterin mukainen Uusi vuosi (=Rosh HaShana=vuoden pää, suomeksi)

Taitaa alkaa Israelille seitsemän laihan vuoden aika tämän vuoden syyskuussa. Syynä voisi olla ikivanhojen raamatullisten rajojen siirto ja kansan epäusko, messiaanisten seurakuntien vaino ja syntielämä yleensäkin. Toisaalta paljon tulee menemään syyllisyyttä myös 'pakanakansojen' piikkiin. VT:n profeetta Jooel ennusti :3:2 .."minä (=Herra) kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani." Niin se on. JUMALAN MAA, ISRAEL. Kaikki olisi toisin ellei olisi kyseessä Jumalan maa.

Ei olisi syytä koskea Israeliin poliittisesti (painostusmielessä), eikä sotilaallisesti. Se ei jää rankaisematta. Profeetta Sakarja varoittaa: 2:8 "Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä." Muistutan tässä vain YK-äänestyksistä joulukuussa 1999, jolloin vyörynomaisesti Israelia tuomittiin useissa eri äänestyksissä, mm. Jerusalem-asiassa. Katso tästä lisää

Vielä lyhyt pohdiskelu raamatullisesta 40-vuoden aikajaksosta.

1.) 40 vuotta on monella tapaa raamatullinen ja profeetallinen jakso.

2.) Israelin kuninkaat hallitsivat yleensä 40 vuotta.  Erämaassa vaellettiin 40 vuotta, kunnes päästiin luvattuun maahan. Israelin armonaika kesti 40 vuotta, Jeesuksen julkisesta toiminnasta vuodesta 30, vuoteen 70, jolloin Jerusalem vallattiin Tiituksen toimesta. Jeesus ristiinnaulittiin n. v. 33 ja siitä 40 vuotta eteenpäin , roomalaiset valtasivat viimeisen juutalaisten vastarintapesäkkeen Masadan vuorilinnoituksen vuonna 73.

3.) Moni tulkitsee sukupolven iäksi 70-80 vuotta. Mikä sekin on oikein. Jos kuitenkin pidämme kiinni 40 vuoden jaksosta sukupolven toiminnallisena ikänä, jolloin väistämättä muutos aina tapahtuu Jumalan aikataulussa, niin pääsemme loppuhuipentumien laskelmissa seuraavaan päätelmään:

4.) Viikunapuu puhkesi kukkaan 1967, jolloin Israel sai haltuunsa Jerusalemin Vanhan kaupungin (Old City). Lähtökohdaksi ei mielestäni voi ottaa muutoin merkittävää vuotta 1948, jolloin Israel itsenäistyi. Syynä on se, että sydän, Jerusalem (Old City) oli Jordanian hallussa. Juuri Jerusalemissa Jeesus opetti viikunapuuvertauksen ja myös enteellisesti kirosi viikunapuun, jossa oli vain lehtiä, muttei hedelmiä (varhaisviikunoita).

5.) Jos siis lisäämme 40 vuotta vuoteen 1967, niin tulemme vuoteen 2007, jolloin muutos Israelin historiallisessa kohtalossa on väistämätön. Uskon, että Kristus saapuu tuolloin kansansa pelastajaksi näkyvällä tavalla, kuten profeetta Sakarja ennusti:

6.) 14: 1 ¶ Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.

7.) Me kysymme nyt näin: Jos siis Kristus tulee Israelille v. 2007 Pelastajaksi näkyvällä tavalla, niin milloin sitten seurakunnan tempaus voisi olla? Yonggi Cho ja Hal Lindsay sijoittavat seurakunnan tempauksen ajankohtaan, jolloin Israel solmii rauhansopimuksen, jossa EU:n johtaja on sitä allekirjoittamassa. Sopimushan ei kestä, vaan sodat jatkuvat. Se onkin oleva valheellinen rauhansopimus. Juuri tämä neuvottelujen alla oleva Israelin ja PLO:n sopimus voisi olla tuollainen valherauhasopimus. Mielenkiintoista on seurata, tuleeko nyt meneillään olevan rauhansopimuksen teksteihin mainintaa seitsemän vuoden rauhan takuujaksosta? ! Jos tulee, niin olemme merkittävän raamatullisen sopimuksen kanssa tekemisissä. Silloin Myös EU:n taholta oleva johtaja, joka sopimusta allekirjoittaa, on ottava tai saava antikristuksen roolin. Raamatun mukaan hän rikkoo tuon rauhansopimuksen Israelin kanssa siinä vaiheessa, kun hän menee Jerusalemin temppeliin (3. temppeli rakennetaan pian) ja julistautuu 'jumalaksi', mitä Israelin uskonnolliset johtajat eivät tule hyväksymään. Silloin hän aloittaa totaalisen vainon juutalaiskansaa vastaan, mutta Herra on kansansa suoja.

8.) Ollessani Lehtimajanjuhlilla Jerusalemissa syksyllä 1999, sain kuulla siellä julistusta kahdeltakin messiaaniselta veljeltä: Daniel Jahav ja Reuben Doron   julistivat voimallisesti, että seuraava maailmanhistoriaa koskettava profeetallinen tapahtuma juutalaisten raamatullisten juhlien sarjassa on Uusi vuosi=Rosh HaShana= Pasuunansoiton juhla. Sen uusitestamentillinen täyttymys on Seurakunnan ylöstempaus. (Tästä pääset juhla-taulukkoon, jonka kokosin Lehtimajanjuhlien opetuksista, koskien juutalaisia juhlia.) Mielenkiintoista on sekin, että  Oslon sopimus solmittiin juuri Uuden vuoden aikaan 13.09.1993 ja on määrä allekirjoittaa seitsemän vuotta myöhemmin, uuden vuoden aikaan eli tänä vuonna 13.09.2000 (tarkka Uudenvuoden päivä juutalaiskalenterin mukaan on 30.09.2000) ja seuraava seitsenvuotisjakso on 13.09.2007, jolloin sattuu jälleen juutalaisten uusi vuosi, jolloin tulee myös kuluneeksi 40 vuotta (tarkkaan ottaen 10.6.2007) Jerusalemin valtauksesta.

9.) Ihminen on erehtyväinen, eikä ole tietenkään varmaa, että tempaus juuri ylläolevan ajoituksen mukaan  tapahtuu, mutta olemme kuitenkin mielenkiintoisessa ajassa, kun Israelia jaetaan ja muinainen Roomakin (EU) on saanut näkyvät puitteet. Yonggi Cho lausuu eräässä kirjassaan tähän tapaan: "Ne jotka lukevat päivälehdestä, että Euroopan (EU:n) johtaja on allekirjoittanut Israelia ja Jerusalemia koskevan rauhansopimuksen, ovat jääneet pois ylöstempauksesta." Siis voimme ainakin seurata, tuleeko Israel-PLO-sopimukseen, mainintaa seitsemän vuoden rauhanjaksosta ja tuleeko sitä allekirjoittamaan EU:n johtaja.

10.) Tempauksen päivää ja hetkeä(alkukielessä tuntia) ei tiedä kukaan. Ainoastaan juutalaiskansalle on ilmoitettu päivän tarkkuudella Jeesuksen näkyvä paluu Öljymäelle. Siitä profetoi Daniel näin: 12:11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Jeesus viittasi myös tähän : Mt 24:15 Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa-joka tämän lukee, se tarkatkoon.

Paavalikin puhui tästä : 2 Tess 2: 3 ¶ Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen (=EU:n diktaattori, lisäys) ilmestyy, kadotuksen lapsi, 4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. 5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy. 7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä.

Eli laittomuuden ihmisen (Jerusalemin temppeliin) ilmestymisen  ja Herran tulon väliin jäävä aika on tuo mainittu 1290 päivää, jolloin pelastus juutalaisille koittaa. Seurakunta on temmattu aiemmin.  Me temmatut seurakuntalaiset tulemme Kristuksen mukana, sillä Kristus ei tule yksin.

Katso Sakarja 14:5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.

Kuulostaa uskomattomalta, mutta näin se vain on.

Pääsivulle