|
Arvioita ajoista ja profeetallisen ajan tapahtumista 17.3.2010
Tempaus eli uskovien ylösotto lähellä ? Jotenkin alkaa tuntua siltä, että enkeli hankkiutuu kohta puhaltamaan tempauspasuunaan Taivaan valtaistuimen edessä: Ilm 4:1 Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva". Perusteluna mm. tihentyneet voimakkaat maanjäristykset, lopun ajan merkkinä. Israelin ja Jerusalemin jakosuunnitelman voimakas läpi runnomisen mentaliteetti kansojen johtajien / Kvartein taholta. Sodan uhka Israelin ympärillä, erityisesti Iranin ydinaseen valmistumisen läheisyys. Lisäksi aikalaskelmat viittaavat loppuratkaisuihin. Maanjäristykset ja nälänhätä . Haiti, Chile, Turkki ym. viime päivinä Jeesus ennusti niistä lopun aikaa tarkoittaen: Mark 13:8 Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua. Synnytystuskat viittaavat Jumalan Valtakunnan tuloon maan päälle eli Kristuksen hallintoa maan päälle, jolle kansojen välinen rauha on tunnusomaista. "Tulkoon sinun valtakuntasi..." Raamatun mukaan Israelin maa tullaan jakamaan, luultavasti myös Jerusalem Siitä ennustetaan näin: a.) Joel 3:1 Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon [tarkoittaa meidän aikaamme, sillä Israelin kohtalo on kääntymässä], 2 minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä he ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani 3 ja heittäneet minun kansastani arpaa; ovat antaneet pojan porttoa vastaan sekä myyneet tytön viinistä, jonka ovat juoneet. EU, YK, USA ja Venäjä koontuivat 18.3.2010 Moskovaan, taas Israelin ja PA:n asioissa. Loppuraportti kehottaa osapuolia rauhanneuvotteluihin ja maan jakamiseen kahdeksi valtioksi. Pakkorauha eli siirtymäkauden rauha 7 vuotta (eli valherauha) Israelin maa-alueesta ja Jerusalemista tullaan tekemään: b.) Daniel 9:27 hepreaksi "Vehigbir brit lerabim shavua echad... " Hän tekee (pakottaen vahvemman oikeudella) sopimuksen monien kanssa yhdeksi viikoksi..." tarkoittaa vuosiviikkoa eli 7 vuotta. Tämän perusteella voisi päätellä, että Israelista ja Jerusalemista tehdään monenkeskinen sopimus Israelin, PA:n ja sen naapureiden kesken 7 vuodeksi. Eli siirtymäkausi lopulliseen rauhansopimukseen olisi tuo määrä vuosia. Israel määrättäneen vetäytymään siirtokunnista ja luopumaan Itä-Jerusalemista. Tuon 7-vuotisjakson viimeiset 3,5 vuotta ovat ns. vaikeaa vaivan aikaa, jota EU-diktaattori hallitsee. Uskovat kuitenkin temmataan turvaan anti-Kristuksen ja EU-diktaattorin vallan alta, joko jo 7-vuotisjakson alussa tai viimeistään sen keskellä. Siitä kerrotaan näissä Raamatun kohdissa: c.) 1. Tes. 5:9 Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan (tark. Vihan Aikaan), vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, d.) Jesaja 57:1 Vanhurskas katoaa, eikä kukaan pane sitä sydämelleen, hurskaat miehet otetaan pois kenenkään siitä välittämättä, sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä. 2 Hän menee rauhaan: jotka vakaasti vaeltavat, he saavat levätä kammioissansa. Tässä Jesaja lohduttaa meitä sanoen, että meidät viedään pois pahuutta näkemästä, mitä Vihan Aikana tulee sotia ja raa'at tappamiset ja vainot Jeesukseen uskoville, jotka eivät alistu pedon kumartamiseen, eikä kaupankäyntimerkin ottamiseen käteen tai otsaan. Nämä ovat niitä uskovia, jotka Vaivan aikana tulevat uskoon, eivätkä kumarra anti-Kristusta ja petohallintoa. Muut eli 'Valmiit' temmattiin aiemmin turvaan, ennen tällaisia koetuksia. Tämän hetken aika-arvio laskelma -- Se, että Israel täyttää 62 vuotta toukokuussa ja maan saamisesta YK:n päätöksellä tulee marraskuussa 63 vuotta on tosi kiinnostava. Raamattu mainitsee muutamia kertoja 70 vuoden jakson, milloin vuosiviikkoina, milloin kirjaimellisena, koskien Israelin maata ja/tai kansaa. Sak 1:12 Ja Herran enkeli lausui ja sanoi: "Herra Sebaot, kuinka kauan sinä viivyt etkä armahda Jerusalemia ja Juudan kaupunkeja, joille olet ollut vihainen nämä seitsemänkymmentä vuotta?" Onhan tunnettua Raamatun ennustusten kohdalla, että ne voivat toteutua kaksi, jopa kolme kertaa samantyyppisten asioiden kohdalla. (Vrt. Johannes Kastaja Elian roolissa ja sitten Lopun aikana varsinainen Elia, ehkäpä 2 säkkipukuisen muodossa) Mal.4:5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. Jerusalemin ja Israelin kansan armahtamiseen (sehän ei suinkaan elä juuri nyt täyttä rauhantilaa, vaan sitä yritetään jakaa, eikä 3. Temppeliä ole siellä vielä) voisi löytyä seuraava aika-arvio: Vastaus voisi olla yksinkertainen, jos ajattelemme, että Jerusalemin armahtaminen (tietenkin myös maan ja kansan armahtaminen) lähti käyntiin v. 1947 marraskuussa YK:n päätöksellä, jonka Jumala vaikutti, koska oli koittanut Israelin kohtalon kääntymisen alkamisen ajankohta Jumalan suuressa kalenterissa. Jer 31:23 Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Vielä kerran sanotaan Juudan maassa ja sen kaupungeissa, kun minä käännän heidän kohtalonsa, tämä sana: ‘Herra siunatkoon sinua, sinä vanhurskauden asuinsija, sinä pyhä vuori’ 1.) Tällöin 1947 laskien....70+1947=2017. Eli Israelin kansalle 'varattu' 70 vuoden määritelmä lisättynä Israelin maan saantipäätöksen vuosilukuun. Tällöin Jerusalemin, Israelin maan ja kansan lopullinen lunastus toteutuisi v.2017. 2.) Mooseksen laki määritteli niin sanotun Riemuvuosijakson, jolloin mm. orjat oli päästettävä vapaaksi ja he saivat palata kotiinsa, sekä velat oli annettava anteeksi. Riemuvuosi oli joka 50. vuosi. Suoritetaan laskelma riemuvuosi-pituudella. 1917 Brittiloordi Balfour antoi julistuksen, että juutalaiskansan oli saatava oma maa historialliselta alueeltaan Riemuvuosijaksojen kanssa vuodesta 1917 laskien 1947+50=1967, jolloin Itä-Jerusalem tuli Israelille. 1967+50=2017 on sama kuin 70+1947=2017. Onko tuo vuosi Israelin Messiaan paluun tulovuosi, Israelin kansan ja Jerusalemin vapautuksen vuosi? Kysymys on polttavan ajankohtainen. Jos vähennetään tuosta 2017-7v vaivanaika pois, tullaan tähän vuoteen 2010, joka on Kalervo Syvännön arvelema tempausvuosi, syksyllä juutalaisjuhlien aikaan! Joka elää se näkee. Reino Savola |